Todistuksia Elämästä

[sinetti]

Avaan tässä niistä ihmeistä elämässäni, jotka on Jumalan todistuksia:



1966 KEVÄT
Olin kuusivuotias kun ensimmäisen kerran koin Jeesuksen lähelläni. Oli kaunis keväinen, lämmin Pääsiäisaamu. Isäni ja äitini istuivat aamukahvilla keittiössä. He lukivat sanomalehteä joka oli pääsiäisnumero.
Lehden keskiaukeamalla oli kertomus Jeesuksesta ja suuri mustavalkoinen, piirretty muotokuva Jeesuksesta. Vanhempani keskustelivat artikkelista ääneen, kertoen Jeesuksesta ja tämän elmästä. Se oli kaunis tarina joka sävähdytti pientä sydäntäni.
Kuuntelin heitä hiljaa, hyvin surullisena ja lopulta juoksin mitään sanomatta ulos rappusille, flanellinen yöpuku yllä. Istuin siinä kauniissa kevät auringossa itkien, itkin todella katkerasti.
- "Kuinka niin hyvä mies oli murhattu!"
Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, kuinka paljon rakkautta niin pienestä tytöstä löytyikään. Aloin pikkuveljeni kanssa käydä lasten pyhäkoulua, minä nautin niissä käynneistä. Oli kivaa kun sai oman pyhäkoulu taulun mihin sai aina tähden tai lampaan kun oli käynyt pyhäkoulussa. Liimailin tarroja tauluihin ja ihailin kun taulun tähti taivaat täyttyivät ja kedot täyttyivät lampaista.
Isä ja äiti oli jostakin ostanut 2 Ikuisia kertomuksia kirjaa, joita sitten iloiten selailin ja ihalin niissä olevia kuvia. Isosiskoni luki minulle usein noiden kirjojen tarinoita. Nykyään minulla on koko 10 kirjan sarja hyllyssä ja se on minulle kovin rakas. Pojan poikien hyllystäkin tuo sarja löytyy. Suosittelen sitä lapsi perheisiin jos sitä vain jostain löytää.
Joulun aikaan lempivirteni oli, Hiljaa, hiljaa , Joulun kellot kajahtaa, sitä minä lauloin ylistäen… Jeesus tullut on! Koulu ikäisenä aloin sitten käydä seurakunnan tyttökerhoissa jossa myös olin kuin kotonani. Nämä olivat minun juttuja odotin aina sitä päivää että pääsin kerhoon.
Meidän kaikkien elämä on suunniteltu jo ennen syntymää, vaikka välillä tuntuukin ettei elämällä ole mitään tarkoitusta. Jumala johtaa meitä aina seuraavaan pisteeseen, uuteen oppiin, elämän läksyyn, joita on elämä täysi, meidän elämämme loppuun asti.
Vain uskolla löytyy täydellinen elämän tarkoitus, elävässä yhteydessä Jumalaan, alkaa ymmärtää elämän tarkoituksen, se kaikki löytyy Jumalan sanasta, tutkimalla raamattua, ja kuulemalla Sanaa. Se antaa vastauksen kaikkiin kysymyksiin ja elämä avautuu sitä enemmän mitä enemmän sitä sanaa tutkii ja elää. Ääneen lukien sana muuttuu rukoukseksi.

[sinetti]

1967.

Tuli kouluun lähdön aika, ensimmäiselle luokalle. Olin hyvin arka ja ujo tyttölapsi. Pelkäsin kouluun menoa valtavasti ja kun sen huomasivat toisetkin oppilaat, alkoi tietysti myös koulukiusaaminen.
Asuimme hyvin kylmässä, vanhassa omakotitalossa vuokralla, joten olin jatkuvasti kuumeessa. Jouduin useasti myös sairaala hoitoon heikkouttani, olin hyvin pienikasvuinen.
Ensimmäiselle luokalle mennessäni painoin vain 17 kg, en siis suuren suuri ollut. Jotkut sanoivatkin että on pieni kuin Piafralaiset. Lukemaan oppiminen, niin kuin myös matematiikka toi minulle hankaluuksia. Niinpä sain ensimmäisen oppivuoteni jälkeen matematiikasta ehdot, jotka sitten suoritin syksyllä ja pääsin siirtymään toiselle luokalle. Matematiikka jäi pysyväksi hirviöksi elämääni joka vaikutti myös urasuunnitelmiini. Kartoin kaikkea missä tiesin tarvitsevan lasku taitoa.
Aikuisena olenkin ajatellut että minulla on varmaankin jonkin asteinen lukihäiriö ainakin matemaattisella puolella. Sosiaalinen minäni on kuitenkin niin vahva että se on kantanut minua tässä elämässä. Olen nähnyt aina punaista kun heikompia sorretaan ja kannattanut rehellisyyden linjaa elämässäni, mutta olen myös sen vuoksi joutunut kärsimään erilaisissa tilanteissa. Silti olen tuosta linjastani pitänyt kiinni.
Sanotaan, että rehellisyys maan perii, mutta kyllä minulle on elämässäni näytetty aivan vastaista.
Usko on näkymätön asia, mutta se tehdään näkyväksi omissa teoissamme. Usko on sydämessä ja ne teot tehdään sydämen tunteella, täydestä sydämestä ja rakkaudesta. Luota siihen mitä Sana sanoo, älä mitä tunteesi sanoo. Tunteilla tehdyt teot voivat olla syntiä, rakkaudettomat tunteet ovat demonien kuiskintaa, ne käyttävät ihmistä hyväkseen, ihmisen ollessa maassa. Jumalan Sana on elävää ja toimivaa, voimallista.


1968 SYKSY

Lukutunnille menot olivat todella pelottavia. Istuin pulpetissa hiljaa ja yritin olla huomaamaton, ettei opettaja pyytäisi minua lukemaan ja vastaamaan tehtäviin. Toiset osasivat jo lukea suoraan kun minä vielä tavasin, että minua hävetti!
Opettajani oli oikea vanhanajan opettaja, vanha pelottavan näköinen nainen. Hänellä oli todella ankara kasvatustapa.
Eräänä iltana, kun olin jo nukkumaan menossa, otin vielä hetkeksi Aapisen kouriini lukeakseni sitä. Minua alkoi itkettää kun tiesin ettei se sujunut hyvin.
Olin kauhuissani seuraavan päivän lukutunnin takia, saisin taas hävetä silmät päästäni. Minun olisi tavalla tai toisella opittava lukemaan. Silmät kyynelistä märkinä tavasin tavaamistani itseni väsyksiin.
Laskin kirjan ja aloin itkien rukoilemaan Jeesusta, pyysin että minäkin oppisin lukemaan. Rukouksen jälkeen kohotin taas Aapisen kohti kasvojani ja kuinka ollakkaan, minä luin, en tavaten vaan suoraan! Voi kuinka onnellinen olinkaan!
Seuraavana päivänä minä oikein vartuin tunnille pääsyä, ei ollut enää mitään pelättävää. Vartuin koska tulisi minun vuoroni lukea lukuläksy ja kun se vihdoin tuli, olin hyvin onnellinen ja ylpeä itsestäni. Minä osasin lukea! Se oli ensimmäinen rukoukseni joka toteutui.
Suuri ilon aiheeni oli kun ensimmäinen uskonnon tunti alkoi koulussa. Ensin olin hämilläni että mitähän se tulee olemaan mutta kun huomasin mistä siinä oli kyse, olin iloinen sillä tämähän oli minulle tuttua, puhuimme samasta Jeesuksesta jonka olin jo aiemmin oppinut tuntemaan. Sain isältä ja äidiltä ikuisia kertomuksia, kaksi kirjaa ja ne olivat minulle tärkeitä. Rakastin niitä Raamatun kertomuksia ja niitä kauniita piirroskuvia joita kirjoissa oli. Aikuisena ostinkin omille lapsilleni koko sarjan ikuisia kertomuksia.

[sinetti]

1969.

Tuli koulun ja kodin muutto. Olimme saaneet vuokralle aivan uudesta kerrostalosta asunnon. Lääkäreiden lausunnot auttoivat meitä saamaan paremman, lämpöisemmän asunnon. Lääkäri oli sanonnut että jos kuumeiluani ei saada loppumaan tulen yliherkäksi kuumeelle, mitä se sitten olisi tarkoittanutkaan?
Oli ihanaa kun vedet tulivat sisään ja menivät ulos, oli sisävessa, ei tarvinnut talvipakkasessa mennä toimittamaan ulos tarpeitaan, kylpyamme, jossa sai ottaa lämpimiä kylpyjä ja ennen kaikkea, että asunto oli lämmin. Perus olosuhteet oli turvattu, eikä enää tarvinnut asua kylmässä talossa, vailla mitään mukavuuksia. Tästä alkoi pikkuhiljaa lapsuuteni terveempi aika.
Kolmanella luokalla saimme koulussa tehtäväksi kirjoittaa RUKOUS JOKA OLI TOTETUNUT. Kolme parasta ainetta sitten luettaisiin kirkossa, koulujen yhteisessä jumalanpalveluksessa. Minä kirjoitin siitä, kun rukoilin että oppisin lukemaan. Ja niin kävi, että aineeni rukouksesta luettiin kirkossa! Voi sitä iloa!
Sen jälkeen elämäni oli suht normaalia lapsen ja nuoren elämää, lukuun ottamatta Isäni alkoholiongelmaa joka varjosti kyllä suuresti meidän perhe elämäämme. Isä oli väkivaltainen humalassa ja hakkasi usein äitiä, joskus sairaalakuntoon asti. Saimme aina olla pelossa, missä kunnossa Isä tulee kotia, joudummeko lähtemään pakoon yön pimeään ja kylmään. Iltaisin kuuntelin sängyssä joko uskaltaa nukahtaa, vai kuuluuko vanhempien makuuhuoneesta riitaisia ääniä. Onneksi tätini asui samassa kylässä ja pääsimme joskus sinne turvaan. Isän terveys alkoi reistailla ja lääkäri lupasi ruumispalttoota jos juominen ei loppuisi.
Loppuihan se sitten hetkeksi, mutta alkoi taas uudelleen kun terveys alkoi sallia. Sama meno jatkui taas ja lupaukset juomisen lopetuksesta olivat jo unohtuneet. Äitini otti jo asumuseronkin, asuivat vähän aikaa erilään, kunnes vanhin veljeni löysi isämme kyliltä ilman asuntoa. Veljeni toi säälistä isän takaisin kotiin ja olihan siinä varmasti rakkauttakin, olihan tämä kuitenkin meidän isä, eikä äitikään kehdannut isää pois käännyttää. Muistan kuinka isä otti minut tiukasti syliinsä kun tulin häntä eteisessä, yöpaitasillani vastaan, isä sanoi:
- “Tässä on minun aurinkoni!”
Isä jäi kotia ja lupasi taas kerran parantaa tapansa, mutta eihän se tietenkään ollut kestävää.
Löysin itselleni mukavan poikaystävän 1976, josta sitten myöhemmin tuli minun aviomieheni 1979.
Minulle tuli kaksi keskenmenoa, kunnes 1980 syntyi esikoispoikamme. Poika oli vuoden vanha, kun eräänä yönä nukuin todella huonosti. Käänsin ja väänsin itseäni, uni oli rauhatonta torkahtelua, kunnes tapahtui jotain, jotain todella suurta ja käänteen tekevää. Katsoin makuuhuoneen ovelle ja näin vaaleisiin pukeutuneen kirkkaan hahmon, jonka valo täytti koko oviaukon. Hän rauhoitti heti minua:
- “Älä pelkää, sillä minä olen tullut Siunaamaan teidät!”
Rauhoituin aivan heti ja nukahdin todella rauhaisaan uneen, loppuyö meni todella hyvin ja rauhallisesti nukkuen, en varmaan koskaan ollut nukkunt niin hyvin. Pidin tätä valo olentoa Arkkienkeli Gabrielinä, tiedä mistä tämän tunteen sain mutta näin uskoin, eihän hän minulle kertonut nimeään ainoastaan Siunasi meidät. Vai oliko Hän, itse Jeesus; Hänhän on itse Valo ja monasti Raamatun Sanassakin sanonut:
- "Älä pelkää."
Luin jostain, että jos saa näin Siunauksen on se otettava Siunauksena ja se kattaa myös kaikki lähimmäiset ja sukulaiset ja se tarkoittaa hyvää elämää sille sukukunnalle. Olkaamme siis sen Sinauksen arvoisia ettemme menettäisi sitä.
Isäni noin kuukausi sen jälkeen tuli uskoon ja alkoi käydä Raamattupiireissä ja kirkossa.
Pyysin että hän kyselisi näiltä ihmisiltä, mitä tämä enkelin näkeminen ja Siunaus tarkoittaisi? Tiesin että siellä joukossa oli tietäviä pappejakin. Sain epävarmoja vastauksia:
- “Ota se vain Siunauksena!”
Muitakin sukulaisia alkoi tulla uskoon ja Siunaus alkoi muuttua näkyväksi.
Ihmeitten jakso oli alkannut… Eräällä lomamatkalla Lapissa, mieheni halusi mennä onkimaan Tenon lohta. Isäntä joka oli vuokrannut meille mökin, antoi myös onkijalle hyviä neuvoja eväiksi ja lainasi myös välineitään matkaan. Meidän mökki, niin kuin myös isännän talo sijaitsi tunturin juurella ja sieltä näkyi Tenojokeen jossa kalastajat olivat. Isäntä sanoi:
- “Tuokin mies tuolla alhaalla on yrittänyt jo neljä päivää, hän on soutanut jokea ristiin rastiin, eikä kalaa ole tullut, se on kallista kalaa!”
Mieheni lähti kuitenkin toiveikkaana matkaan. Alas joelle päästyään, minä jäin seuraamaan mökin ikkunasta alkaisiko sieltä nousta mitään. Siinä istuessani laitoin kädet ristiin ja pyysin rukouksella:
- “Rakas Jeesus,
anna miehelleni edes yksi lohi, ei sen tarvitse iso olla, mutta kuitenkin sellainen, että hän saa sanoa että tulihan sieltä,…Aamen!”
Kun sain Aamenen sanottua, nousi aivan yhtäaikaisesti, samalla sekunilla vapa ja sen päässä oli lohi! Eikä mennyt kuin hetki, niin isäntä juoksee mökin ovelle koputtamaan ja huudahteli innoissaan, että kalaa oli tullut, kerroin että olin myös ikkunasta nähnyt kun lohi nousi. Isäntä kertoi että oli seurannut kiikarilla talonsa ikkunasta kuinka kalamiehen käy. Joenrannalla oli vipinää, saksalaiset turistit halusivat miehestäni ja hänen saaliistaan valokuvia. Kun mieheni sitten saapui mökille, oli hän hyvin tyytyväinen, mairea hymy huulillaan.
Ei kala iso ollut, mutta kuitenkin yli kilon painoinen. Niinhän minä pyysin, myhäilin hiljaa tyytyväisenä, Jeesus oli taas kuulut rukoukseni.

[sinetti]

SIUNATTUJA LAPSIA

Poikani kertoi vuosia myöhemmin, rippikoululeirillä oli vieraisilla Riku Rinne, joka oli myös tehnyt niitä kuuluisia kaatoja. Niin he tekivät siellä leirilläkin. Kun tuli poikani vuoro, Riku teki asiaan kuuluvan rukouksensa, mutta kaatuikin itse ja ihmetteli ääneen:
- "Näin minulle ei ole käynnyt koskaan ennen, sinulla on suurempi voima kuin minulla!?"
Riku katsoi ihmeissään poikaani, hämmästyin itsekkin poikani kertomusta, mitä lie se tarkoittaakaan, on siinä taustalla kuitenkin suuri voima!? Poikani kertoi että tunsi ensin valtavan kylmyyden kulkevan läpi kehonsa ja sitten tuli valtava kuumuus. Tiedän että se kuumuus on Jumala tuli, valtava voima jolla tehdään suuria ihmeitä. En tiedä saiko poikani mitään armolahjaa tai parantuiko hänessä mitään, mutta ehkä se selviää joskus, ehkä aika ei ole vielä sille valmis. Johtuuko se siitä siunauksesta jonka sain avioliittomme alku aikoina, kun poika oli vuoden vanha. Siunaksesta minkä Enkeli kävi antamassa yöllä, pojan nukkuessa vierelläni. Me olemme niin pieniä ymmärtämään kaikkea.
Mutta mennään ajassa takaisin taaksepäin. Aloimme suunnitella toisen lapsen tekoa ja tälläkin kertaa tuli ensin keskenmeno. Yritimme kuitenkin uudestaan. Minulta otettiin kaiken maailman kromosomi kokeet, mutta syytä keskenmenoihin ei löytynyt.Vihdoin kuitenkin tärppäsi. Olin kolmannella kuulla raskaana kun minulta alkoi tulla veristä vuotoa. Sain viikon sairaslomaa ja tilanne meni ohi. Vanhempani olivat rukouspiirissä käydessään pyytäneet rukoilemaan esirukouksia syntymättömän puolesta. Itsekin rukoilin että kaikki menisi vihdionkin hyvin. Parisen viikkoa ennen syntymää, isäni kertoi nähneensä unen, jossa ääni sanoi:
- “Jeesus tulee 22.11.1985....”
Ääni oli kertonut kellon ajankin, mutta sitä ei isä enää muistanut mikä se oli. Niin siinä sitten kävi että aamuyöllä, 22.11.1985. minun täytyi lähteä synnyttämään. Veimme ensin poikamme,vanhempieni luokse hoitoon. He olivat hämmästyneitä kun aamuyöllä heräsivät avaamaan meille ovea. Kunnolla herättyään isäni muisti unensa ja sanoi:
- “Tätäkö se uni tiesikin?”
Se oli Jeesuksen antama vastaus esirukoukseen. Voiko sitä enää selvemmin antaa. Isä oli kuvitellut että päivämäärä olisi tarkoittanut hänen pois nukkumis päiväänsä tästä maailmasta, eikä ollut osannut yhdistää sitä esirukoukseen. Tyttäreni syntyi tähän maailmaan 22.11.1985. Kello5.35. aamulla. Rukouksiin oli vastattu. Tyttäremme oli myös pienenä hyvin kiinnostunut uskon asioista. Kerran hän leikki ystävänsä kanssa, joka oli myös uskovaisesta kodista. Huomasin että tytöt oliva ottaneet kertakäyttö muovirasiat ja niiden sisällä oli jotain. Kyselin uteliaana tytöiltä, mitä niissä rasioissa oikein oli? Tyttäreni vastasi:
- “Ne on aarre rasioita, me hautaamme ne maahan. Sitten joku voi ne joskus löytää ja lukea sisällä olevat kirjeet, joissa kerrotaan kuinka hyvä Jeesus on! “
Olin todella hämmästynyt mutta iloinen.
Todellakin, kuinka hyvä Jeesus on! Sama ihana oivallus joka minulla oli silloin pienenä tyttönä. Voi kunpa se ajatus ei häviäisi koskaan tyttäreni mielestä sillä se on sitä ihanaa ajattelua lapselailla, ilman turhia kysymyksiä. Jeesus on sama, eilen, tänään, ja tulevaisuudessa.

[sinetti]

Rukouksella on äärettömän suuri voima. Sen koin myös eräänä talvena, kun menimme kirkkoon sukulaisteni kanssa. Sinne oli tullut saarnaaja, Seppo Juntunen jota oli paljon kehuttu. Hän kaatoi Jeesuksen avustuksella ihmisiä ja parantumisiakin oli tapahtunut. Minua oli kiusannut reumasäryt ja turvotukset ja kummallinen jatkuva palantunne kurkussa. Kumpaakin vaivaa oli kestänyt aika kauan. Ajattelin kokeilla hakea apua tällätavoin, jospa minäkin saisin avun. Lopulta tuli minun vuoroni, alttarilla olevien ihmisten joukossa, käänsin katseeni saarnaajaan ja sanoin:
- “Minua vaivaa palantunne kurkussa ja nivelet ovat kipeät.”
Ennen kuin olin saannut kunnolla kerottua asiaani loppuun, alkoi saarnaaja rukoilla, käsi pääni yläpuolella, sanoista en saanut selvää, se kuulosti aivan kuin olisi ollut latinaa tms. Minulle alkoi tulla kummallinen olo. Väkisin ruumiini alkoi painua lattiaa kohti, eikä saarnaaja todellakaan koskenut minuun.
Siellä minä sitten olin, lattialla nurin! Yritin kohottaa itseäni ylös, avustaja takanani sanoi:
- “Älä vielä nouse, ole vain rauhassa.”
Vastasin:
- “Enhän minä pääsekkään, vaikka yritin.”
Kummallinen voima painoi minut lattiaan ja teki työtään minussa, sitä kesti noin viisi minuuttia, sitten vasta kykenin nousemaan ylös. Kun lähdimme kirkosta, oli minulla vielä pitkään kumma vapiseva, mutta hyvä olo. Kumma kyllä myös palantunne kurkustani hävisi kuin taika iskusta. Nivel kivut vielä vähäksi aikaa jäi, mutta nekin hiipuivat pois vuoien varrella, olin saanut apua. Pari vuotta myöhemmin kävin vastaavassa tilaisuudessa omassa kotikirkossa. Nivel kivut olivat vielä silloin, mutta en nyt halunnut niistä valittaa, vaan halusin uskolleni vahvistusta. Nyt oli mukana myös naissaarnaaja, Pirkko Jalovaara, jonka siunattavaksi pääsin. Hän nosti kätensä päälleni ja alkoi rukoilemaan oudolla kielellään. Nyt en kaatunut, mutta saarnaaja katsoi minuun rukouksen päätteeksi pitkään ja sanoi hämmentyneen näköisenä:
- “Jumala on sinua hyvin lähellä!”
Vastasin:
- “Minä tiedän!”
Läksin pois hymyillen, kiitin saarnaajaa ennen kuin läksin. En pettynyt siintä etten tällä kertaa kaadunnut, minut valtasi mielettömän rauhallinen olo, minulla oli todella hyvä olla. Jumala todella oli lähelläni, Jumalan pyhä henki oli täyttänyt sisimpäni, kasvoillani loisti rauhallinen, tyytyväinen hymy kun menin paikoilleni takaisin kirkonpenkkiin. Nivelvaivatkin hävisivät pari vuotta myöhemmin. Mieheni sisko ja hänen miehensä kärsivät vuosia lapsettomuudesta. Oli tehty leikkauksia ja keinohedelmöityksiä ym. hoitoja, mikään ei tuntunut auttavan.
Eräs lääkäri sanoikin ettei ole minkäänlaista mahdollisuutta. Minä yritin puhua heille, kuinka näissä saarnatilaisuuksissa voi jättää esirukous pyyntöjä, kysyin voisinko tehdä sen heidän puolestaan. Vastaukseksi en saanut kuin hiljaista hymyä, en tiedä lopulta kuuntelivatko he edes minua. He eivät olleet uskovaisia, eivätkä usko tälläisiin asioihin. Mutta minä uskon ja laitoinkin heidän puolestaan esirukouksia, se riitti minulle, halusin anoa heille apua Jumalalta, sillä Hän jos kuka voi auttaa. Ihme tapahtui, he alkoivat odottaa lasta, peläten meneekö kaikki loppuunasti hyvin. Sanoin heille:
- “Minulla on todella vahva, rauhallinen tunne että tämä lapsi syntyy tähän maailmaan.“
Ja todellakin he saivat tyttären joka oli kovasti kaivattu heidän ja kaikkien sukulaisten ja tuttavien kesken. Puhuin heille jälkeenpäin esirukouksista joita olin tehnyt heidän lapsensa puolesta, mutta vastaanotto tälle asialle oli sama, he eivät uskoneet rukouksen voimaan. Olin tietysti pettynyt heidän epäuskoon, mutta eihän sitä voi kellekkään pakosti tuputtaa. Itse uskoin rukousten auttavan heitä, asia oli minulle hyvin tärkeä, tiesin että rukouksiini oli vastattu. Näen joskus kummallisia unia, kerran näin että koti kirkkoni kirkontorni kaatui, en silloin osannut heti liittää mihinkään todellisuuteen. Tiesin kuitenkin että unella oli joku symbolinen merkitys. Jälkeenpäin ajatellen tiedän että kirkosta erosi sinä vuonna paljon ihmisiä ja kirkossa kävijämäärä väheni, se oli 80-lukua. Eräässä unessa oli alttarin edessä iso kori,tai jonkinmoinen astia. Se oli täynnä esirukouksia. Pappi sytytti ne kaikki tuleen ja sanoi:
- “Ei ole väliä tiedämmekö me mitä niissä lukee sillä Jumala tietää ja liekit lukevat ne hänelle!”
Katsoin alttarin vierellä olevasta ikkunasta ulos. Minulle tuli kummallinen olo. Se oli voimakas tunne, se tuntui vatsassa asti. Vieressä olevat ihmiset ihmettelivät mikä minulla oli.
Sanoin heille:
- “Vatsassa tuntuu kuin olisin vuoristoradassa, katsokaa tuolla puutarhassa ei näy ketään, mutta minä tiedän että siellä on ja tiedän kuka siellä on, siellä on Jeesus!”
En tiedä mitä uni tarkoitti. Olen pitänyt sitä eräänlaisena viestinä että kaikki ei ole niin kuin me ihmiset luulemme ja asioita näemme. Se on tieto että usko on vahva, vaikka ei olisikaan mitään nähtävää tai kosketeltavaa. Eräässä vaiheessa olin pitkään työtön, kouluttauduin kotiavustajaksi. Työtä ei kuitenkaan heti löytynyt. Kerran itkin todella masentuneena ja rukoilin että Jeesus laittaisi minut sellaiseen työhön missä minua todella tarvittaisiin. Kerroin miehelleni rukouksestani, hänkään ei ole kovin uskovainen, mutta ei täysin kielläkkään. Tällä kertaa hän vain nauroi:
-”Sinä ja sinun rukouksesi! Luuletko rukouksilla työtä saavasi?” Kiukustuin tietysti tästä, seuraavana päivänä menin työvoimatoimistoon ja siellä oli työtä tarjolla vanhustyössä hoitoapulaisena. Laitoin hakemuksen ja rukoilin että näytetään , että rukouksella on voimaa, ettei sille tarvitse nauraa. Ehkä se oli itsekäs rukous ja sanotaan että vihassa ei saa rukoilla. Olin niin kiukkuinen mieheni käytöksestä, mutta se tepsi! Minut kuultiin ja sain töitä puoleksi vuodeksi. Siellä oli hoitajat hyvin väsyneitä, uutta verta todella kaivattiin. Paikka oli hyvin raskas, mutta minulla oli kummasti voimaa. Nautin työstäni. Sain auttaa vanhuksia jotka pitivät minusta kovasti. Muistan elävästi, kuinka ensimmäisenä työpäivänä eräs 90-vuotias pappa katsoi minua ja sanoi:
- “Sinulla on enkelin silmät, Jumala on varmasti sinut lähettänyt luoksemme!”
Minä hymyilin ja sanoin nyökäten että se voi olla paljon mahdollista. Olen ymmärtänyt että Jumala on RAKKAUS ja meidän tulee oppia rakastamaan toisiamme, unohtaa viha.
Rakkautta on montaa tasoa, ei vain seksi rakkautta joka oikeammin on himoa, sitä ei saa sotkea rakkauteen. On lähimmäisen rakkautta, äidin rakkautta, koko maailman laajuista rakkautta, pyyteetöntä rakkautta jne. Rakkautta on todella monia eri tasoja ja jos me ne kaikki hallitsisimme, unohtaen vihan, olisimme täydellisiä. Pystyisimme hallitsemaan sellaisia asioita joista voimme vain uneksia. Voimme yrittää opetella sitä aloittamalla ensin rakastaa itseä, sillä jollemme osaa rakastaa itseämme emme kykene rakastamaan muitakaan. Sitten laajennamme rakkautemme lähimmäisiimme, sukulaisiimme, ystäviimme, naapuriimme, työtovereihimme jne. laajentuen aina nanosfääreihin asti ja kun se on lopulta universaalista rakkautta, olemme perillä, tietoisuudessa johon ihmisen on vaikea ylettyä mutta Jeesus teki sen. Jeesuksen rakkaus on kuolemaa suurempaa. Se on sitä Jeesuksen lupaamaa taivasten valtakuntaa. Jumala on linnani sanotaan, näin on myös minusta:
- Me olemme Jumalan temppeleitä, meidän ruumiimme on se temppeli. Jumala on meissä ja kaikkialla, olemme yhtä. Meidän täytyisi hoitaa itseämme sen temppelin arvon mukaisesti. Emme saisi työntää sinne kaikkea sitä saastaa mitä on tarjolla. Meitä ihmisiä on erilaisia ja luonteisia, me täydennämme kaikki hyveillämme ja vioillamme toisiamme ja me opimme toistemme ominaisuuksin avulla elämän tärkeitä oppiläksyjä. Meidän ruumiin temppelistä muodostuu yksi suuri temppeli ja se on Jumala. Olemme kaikki yhtä samaa energiaa - Jumalaa.
Jos emme opi elämään ykseydessä vaan panettelemme toisiamme ja teemme toisten elämän ikäväksi se tulee vaikuttamaan meidän psyyke puolella negatiivisesti jopa tehden meille sairauksia, niin, todellakin voimme aiheuttaa toisillemme sairauksia, heikoimmat eivät kestä paineita ja tekevät itselleen sairauden suojamuurikseen, tietämättään. Paholainen yrittää tuhota juuri vihan tunteella, saada meidät katkeruudessamme käyttämään alkoholia ja huumeita ja tekemään kaikkea pahaa. Ne on paholaisen välineitä. Kun asiat
menevät pieleen, itkemme että mikä Jumala antaa tapahtua näin. Ei Jumala toivo meille ikävyyksiä eikä sairauksia mutta sallii kyllä, että sitten oppisimme, käydessämme pohjalla. Sieltä käsin näkee asiat arvokkaampina. Jumala antaa auringon paistaa niin hyville kuin pahoille ja antaa sateen uskoville kuin syntisille. Olemme päästäneet kiusaajan sisällemme, joka aiheuttaa meidän sairauksiamme. Syytämme väärää puuta, vaikka itse olemme antaneet pikkusormen paholaiselle, pahin demoni on pelondemoni joka saastuttaa meidän ajatuksemme, emme enää usko itseemme ja pelkäämme kaikkea pahaa tapahtuvaksi ja se tapahtuukin kun liikaa uskoo pelkoonsa, sitä se demoni toivookin.
Rakkaudessa ei ole pelkoa, Jumala on rakkaus. Jumala ei luonut meitä pelkureiksi se kaikki tulee paholaiselta joka lähettää demoneita kimppuumme, sairastuttaen meidät henkisesti ja fyysisesti, että ajautuisimme siihen pahimpaan, kuolemaan. Tämä tapahtuu että paholainen saisi sielumme ja joutisimme ikuiseen kadotukseen. mutta sitä vastaan voi taistella, aina kun pelon, vihan ja muut negatiiviset tunteet yrittää iskeä, voimme käskeä demonia poistumaan Jeesuksen Kristuksen Nimeen, sitä ne tottelevat sillä Jeesus on vahvempi. Itse myös usein teen niin kun nämä tunteet iskevät, masennuksineen, alan rukoilemaan, laulamaan virsiä tai ylistämään jumalaa sillä demonit eivät pidä ylistyksestä. Jotkut ovat saanet univaivoihinsakin tästä apua, kuuntelemalla nukkumaan käydessään kauniita ylistyslauluja. Demonit poistuvat näin meidän makuuhuoneesta estämästä untamme. Olen huomannut että tämä todella toimii, eikä kestä kauaakaan kun huomaa että negatiiviset tunteet väistyy, teen sitä sen aikaa että ajatukseni muuttuu taas paremmiksi, kannataa kokeilla, kuulostaa ehkä uskomattomalta mutta näin on. Joskus huomaan turhaan kiukuttelevani miehelleni, mutta hetken päästä huomaan että eihän se ollut minua, demonit yrittävät säveltää välissämme ja nauraen ajan se vihtahousun pois:
- “Minä tiedän kuka sinä olet, häivy! Jeesuksen Kristuksen nimessä!”
Näin se turha viha ja kiukku poistuu. Totta kai se hyökkää aina uudelleen ja uudelleen, mutta minä olen tunnistanut sen. En enää pelkää. Paholainen on myös ottanut käyttöönsä ne kaiken maailman puhelinennustajat ja spiritismi istunnot.
Eräs pappi kertoi näistä paholaisen välineistä saarnassaan. Hän sanoi että paholainen voi olla myös kirkossa. Hän kertoi kuinka kerran yritti häätää paholaista nuoresta miehestä. He olivat kirkossa, kun nuori mies huomasi Jeesuksen kuvan alttaritaulussa. Mies sanoi:
-”Jumalan Pyhä!”
Pappi kertoi että tällä nimellä paholainen kutsuu Jeesusta. Pappi tarjosi miehelle ehtoollista, mutta mies ei saanut nieltyä sitä alas, sen jälkeen pappi katsoi miestä ja huusi:
- “Minä tiedän kuka sinä olet, tule pois hänestä!”
Mies alkoi vapisemaan kovasti ja lopulta paholainen saatiin häädettyä. Paholainen voi esiintyä vaikka valonenkelinä. Sanotaan että paholaisella on käynyt aika vähiin, siksi minäkin olin mennä halpaan kun alettiin puhumaan ufoista. Kuinka ihmiskunta joutuu muuttamaan käsitystään uskonnosta ja kaikesta mitä kirkko on meille uskotellut. Ettei Jeesusta tulisikaan vaan se olisi mahtava avaruusalus joka noukkisi meistä parhaat päältä. En tiedä mitä kaikkea Jumala on luonnutkaan meidän lisäksemme, mutta jos Jumala on luonut maan, ihmiset, eläimet, avaruuden kuineen tähtineen, niin miksei olisi voinnut luoda myös muualle avaruuteen elämää? Ja niin on Jumala varmasti myös tehnyt ja tiedän myös että tämä on oiva tilaisuus myös paholaiselle saada ihmiset ajattelemaan Jumaluutta vastaan. Jeesus sanoi ettei kukaan tai mikään saa muuttaa raamatun tekstiä, joka on Jumalan sanaa.
Tällä ufoajattelulla koko raamatun kertomus kumottaisiin ja se olisi juuri paholaisen tahto. Eräs tutkija oli sitä mieltä että nämä ufo olennot olisivat taivaasta langenneita enkeleitä, jotka yrittävät paholaisen kanssa saada vallan itselleen. Tämä tutkija oli tukeutunut tutkinnassaan Raamattuun,
Jumalan sanaan, mikä tosi on. Sieltä löytyi paljon viittauksia taivas olentoihin.
On kirjoitettu että on luku joka pitää saavuttaa että taivasten valtakunta aukeaa. Se luku koostuu niiden uskovaisten määrästä jotka pääsee siihen valtakuntaan. Siksi paholainen tekee kaikkensa ettei luku koskaan täyttyisi. Sillä sinä päivänä on myös paholaisen loppu.
Ehkä juuri uni näkymättömästä Jeesuksesta puutarhassa, sai minutkin heräämään tässä asiassa. Ehkä meidän täytyykin varoa enemmän sitä minkä näemme kuulemme ja on kosketeltavaa, himoja ja haluja,sillä paholainen toimii juuri näin. Tuo spiritismi istunnoissa vainajia näkyviin, demonit riehuu ympärillämme. Meidän täytyy oppia suodattamaan mikä on hyvää ja mikä pahaa. Kaikki mikä on hyvää tuntuu myös hyvältä ja paha saa aikaan pahan olon tunteet ja epävarmuuden. On kammottavaa tietää kuinka ihmisiä joutuu paholaisen valtaan. On syntynyt saatanan palvontaa. Kerrankin poikani juoksi huoneestaan kertomaan:
- “Radiosta kuului juuri kuinka joku saatananpalvoja ryhmä oli tilannut pizzan, kun kuski vei pizzan heille, he söivätkin kuskin!”
Näitä kauheuksia kuulee nykyään paljon, on pienten vauvojen silpomisia, kirkkojen polttoja, he viiltelevät itseään ja lopulta jos eivät saa apua, ajautuvat itsemurhaan, Jeesus ei hyväksy itsemurhaa, eikä Jumala, se on synti, se joka itse itsensä tuhoaa joutuu paholaiselle. Se on saatanan perimmäinen tehtävä, saada ihmisen sielu itselleen kuoleman kautta. Meidän täytyy olla valppaita ettemme joudu tuhon tielle, älkäämme antako sitä iloa paholaiselle. Tuntuu pahalle kirjoittaa tälläisia asioita, mutta jos on Jumala on myös paholainen, jos on hyvä on myös paha, eikä näitä todellakaan tarvitse jossitella - näin on. Täytyy muistaa rukoilla ja rakastaa ja lakata pelkäämästä. Sillä vaikka se veisi meidän elämän, uskossamme se ei meidän sielua saisi, se luottaa meidän pelkoomme, mutta näytetään sille ettei me olla pelkureiksi luotuja.
Kerran eräässä ravintolassa puhuin ystävilleni tuosta rakkaus teemasta, sen eri tasoista. Kerroin että jos ei usko Jeesukseen ja hänen viestiinsä rakkaudesta, voi kuitenkin uskoa tähän maalliseen rakkauteen. En tiennyt että takanani seisoi tuntematon mies, hän oli kuunnellut minua pitkään ja lopulta sanoi:
- “Oli mielenkiintoista kuunneltavaa, tuohon minäkin voin uskoa, olisi kiva keskustella lisää, mutta minun on mentävä kotiin. “
Olin täysin yllättynyt, mies oli kuunnellut minua kuulemma kauan selän takanani, no hyvä jos sai uutta ajateltavaa…

[sinetti]

Eräs aviopari kertoi minulle todella häkellyttävän, oman tarinansa. Heillä oli kymmenen kuukautta vanha poikavauva, joka oli sairaalassa letkuissa. Tästä lapsesta ei olisi koskaan tullut normaalia tervettä lasta, vaan hänet olisi jouduttu sijoittamaan johonkin laitokseen. Pariskunta kävikin eräässä laitoksessa katsomassa lapselleen hoitopaikkaa ja siellä tapahtui heille todella ihmeellinen asia. Siellä oli autistinen poika, joka ei ollut koskaan puhunut sanaakaan. Hänetkin oli tuotu vauvana tähän laitokseen.
Pariskunta kierteli laitosta tutustumassa ja tulivat myös tämän pojan luo. Poika, heidän yllätyksekseen katsoi miestä ja alkoi puhua:
- “Sinä olet Isä, minutkin on tuonnut tänne Isä, eikä sen jälkeen ole käynyt luonani… -Älä tuo poikaasi tänne!”
Hän käytti vielä poikaasi sanan kohdalla, pojan oikeaa nimeä. Sen jälkeen poika vajosi taas omaan maailmaansa, eikä enää puhunut sanaakaan. Laitos oli täynnä samanlaisia lapsia ja he piirsivät kädellään ilmaan jotain kuviota. Pariskunta sai lopulta selvän tästä kuviosta, se oli sydän! Siitä hetkestä he päättivät että heidän poikaa ei koskaan laiteta mihinkään laitokseen. Jonkun aikaa tämän jälkeen, heidän poikansa kuitenkin kuoli ja he olivat varmoja että tämä oli päässyt Jumalan hoiviin.
Näin oli varmasti paras heille kaikille, vaikka se jättääkin syvät haavat sydämiin. He olivat myös varmoja siintä, että tällä kaikella täytyy olla jokin syvempi tarkoitus. Sitä he eivät vielä tiedä, mitä se on, mutta tämä tarkoitus varmasti vielä avautuu heidän eteensä.
Olin ajatellut että nämä vammaiset ja autistiset lapset saattavat olla niin herkkiä maailmassaan, että näkevät ja vaitoavat enkeleitä ympärillään, heidän poissa olonsa ja sillä hetkellä onnelliset ilmeensä, eleensä ja liikkeensä ovat saaneet minut uskomaan että he näkevät jotain mitä me terveet emme näe. Ehkä he ovat enkeleitä lähellämme, hetkeksi tulleet opettamaan meille jotain todella tärkeää. Nykyään, tuon lapsen vanhemmat auttavat köyhiä Venäjän lapsia. Tästä opimme, että vaikeudet, oli ne kuinka pahoja tahansa, silti ne kasvattavat ja eheyttävät meitä. Arvomaailmamme rikastuu, vaikka sillä hetkellä se ei siltä tuntuisikaan.
Tämä kertomus, niin kuin myös omat kokemukseni saavat pyörittämään päätä, niille jotka vielä väittävät ettei ihmeitä enää tapahdu, eikä ole muka koskaan tapahtunutkaan. Se ei todellakaan pidä paikkaansa:

- “EI! “
Tämä meidän koko elämä on pelkkää ihmettä, kun ne vaan opimme huomaamaan. Nämä vanhemmat, lapsen kuoleman jälkeen alkoivat auttaa venäjän katulapsia. Joskus ne ihmeet on niin lähellä meitä ja niin pieniä ja tavallisia asioita, ettemme niitä edes tunnista. Kun kuuntelee sisintään tarkemmin, avartaa mielensä kaikelle ympärillä olevalle, antaa sen pienen lapsen astua esiin sieltä sisimmästämme, niin huomaa kuinka paljon ihmeitä tapahtuu ympärillämme. Meidän täytyy osata tutkailla maailmaa ennakkoluulottomasti, kuin pikkuiset lapset. Samoin on uskon laita, uskoa kuin lapsi, kyseenalaistamatta.

[sinetti]

SIUNAUS

Minä, joka olen ollut ja olen vieläkin monissa asioissa hyvin arka ja ujo ihminen, huomasin että minusta löytyy tarvittaessa yllättävää rohkeutta. Sitä löytyi kun osoitin lähimmäisen rakkautta aivan ventovieraaseen ihmiseen. Olimme perheeni kanssa ostoksilla ja juuri kun olimme pois lähdössä, matkalla autolle, huomasin kadun toisella puolella lastenvaateliikkeen, jossa oli alennusmyynti. Sanoin miehelleni joka jo tuskaisena olisi ollut valmis lähtemään kotiin:
- "Menkää te autoon varttumaan, minä käyn vielä pikaisesti tuossa liikkeessä."
Lähdin liikkeelle ja kun saavuin liikkeen eteen, huomasin harmikseni, että liike oli jo suljettu. Ovella sisälle oli pyrkimässä toinenkin nainen.
Molemmat pettyneinä jäimme tuijottamaan näyteikkunaa. Nainen alkoi puhumaan minulle. Hän oli miehensä kanssa Venäjältä, muuttaneet suomeen ja nainen puhui "huono suomi”.
Nainen kertoi kuinka hän kierteli lastenvaateliikkeissä ja katseli niiden ikkunoita. Hänellä oli pakonomainen tarve ostaa lastenvaatteita, kun ne olivat niin kauniita. Hän avautui minulle, kuin olisimme tunteneet aina toisemme. Hän kertoi, etteivät olleet saaneet lasta, vaikka kuinka olivat yrittäneet. Minä kerroin omat kokemukseni asiasta ja sukulaisistamme jotka oliva yhtä toivottomassa tilanteessa.
Nainen oli todella masentunut, pelkäsi avioliitonkin kariutuvan tämän takia. Pyysin häntä hakemaan ammattiapua ja rohkaisin häntä monin eri asioin ja ennen kaikkea sanoin, että hänen täytyy pysyä positiivisena. Jos positiivisuus puuttuu, ei tästä asiasta tule koskaan mitään. Sitten minun täytyi sanoa hänelle, että minua odotetaan autossa, minun täytyy lähteä. Nainen oli tyytyväinen kun sai jutella kanssani, hän sanoi:
- "Onko sinulle koskaan kukaan sanonut että sinulla on kauniit silmät, ne on enkelin silmät. Niistä näkee heti että sinulle on helppo puhua."
Kiitin häntä näistä sanoista. En tiedä mikä minulle tuli, mutta tein sellaista, mitä en ollut koskaan ennemmin tehnyt. Kohotin käteni hänen harteilleen ja siunasin hänet. Se oli ensimmäinen kerta kun siunasin jonkun. Hän kiitti minua kauniista sanoista, näki että hän oli selvästi piristyneempi. Vilkutimme toisillemme hyvästiksi. Sen jälkeen en ole häntä enää tavannut. En tiedä kuinka heidän asiansa on edistyneet. Ehkä joskus, tulemme taas toisiamme kadulla vastaan ja toivon, että silloin hänen toisessa kädessään on pieni kämmen…
- "Siellä missä on rakkautta, on enkeleitä." Tämä lause saa sydämeni sykkimään kummasti, se on pakahtumaisillaan rakkaudesta.
Kun ajattelen kaikkia toteutuneita rukouksiani, huomaan että niitä rukoillessa, minulla on ollut juuri tuo rakkauden tunne sydämessäni. Enkelit ovat lähellämme, ovat ne sitten henkisiä tai läheisiä ihmisiä, jotka tuntevat vastuuta ja rakkautta, tätä kaikkeutta kohtaan. Kaikeutta siksi, ettemme saa itsekkäästi ajatella että Jumala olisi luonut vain maan ja sen päälle elämän. Olemmehan jo käyneet avaruuksissa ja mitä vielä löydämmekään. Se kaikki on Jumalan työtä jota meidän täytyy ajatella ja vaalia rakkaudella. Kuinka laajaksi lopulta tiedostamme tämän elämänkaikkeuden, hylkäämättä silti Jumalaa ja Hänen oppejaan. Se kaikki on suurta Jumalaa. Rakkaus on tärkein. Rakkauteen kulminoituu kaikki, kun sen vai oikein ymmärrämme. Kohtaamme henkisesti tai ruumiillisesti mitä tahansa ja muistamme kiittää, että saamme kuulua tähän kaikkeuteen.
Kysyn:
- "Kuka on luonut maailman, kaikkine avaruuksineen?"
Vastaan:
- "Kaikki on Jumalan luomaa! "
Kysyn:
- "Kuka on unohtanut rakastaa kaikkea ympärillämme olevaa?"
Vastaan:
- "Katso peiliin!"
Meidän täytyy lähteä itsestämme ja mitä laajemmalle yletämme rakkauden verkon, sitä vähemmäksi käy pahuus, eli Rakkaus yksinkertaisesti kukistaa paholaisen. Levittäkää siipemme, olkaamme enkeleitä, apua tarvitseville. Aloitetaan lähimmäisistämme, levittäen verkkoamme rakkaudessa pidemmälle ja pidemmälle. Huomaat kuinka hyvältä omassa sydämessäsi tuntuu, kun olet saanut auttaa ja rakastaa. Verkkosi vahvistuu päivä päivältä. Loppujen lopuksi se on niin vahva, ettei siihen enää pahuus pysty. Silloin syntyy se luvattu paratiisi, josta meille on lopussa ennustettu.
Eräänä talvi iltana näin TV:stä ohjelman jossa keskusteltiin Uskontoon joutuneista uhreista. Nämä olivat pieniä lapsia joita peloteltiin uskonnon varjolla.
Näissä perheissä yritettiin näyttää ulos päin hyvää kuvaa kuinka hyviä ja uskovia he olivat mutta todellisuus oli aivan muuta.
Peloteltiin synnillä, helvetillä ja Jumalan vihalla, tärkeitä asioita kyllä mutta ne täytyy ymmärtää oikein ja pienen lapsen on vaikea ymmärtää näin raskaita asioita.
Jos lapsi uskalsi kysyä jotain hän ehkä sai vastauksen mutta jos siitä heräsi lisä ajatuksia ja kysymyksiä, eikä vanhemmat osanneetkaan vastata eivätkä etsiä Raamatusta vastauksia, syyllistettiin heti tämä pieni lapsi, syntisine ajatuksineen ja kysymyksineen ja nämä ajatukset ja kysymykset tulivat varmasti vanhempien mielestä paholaiselta.
Lapselle painotettiin jatkuvasti Jeesuksen paluusta maalimaan ja jos ei ole valmis ja on ollut tuhma ei pääse taivaaseen vaan helvettiin kertoen minkälainen tulipätsi se onkaan ja se polttava kuumuus on ikuinen se ei lopu koskaan. Jeesus saattoi tulla millä minuutilla tahansa ja lapsi pelkäsi…
Hän itki iltaisin itsensä uneen jos edes aina sai unta.
Kauheaa pelottelua pienelle lapselle. Tällaista varmasti on tapahtunut paljon ja tapahtuu vieläkin eri lahkoissa. En leimaa tässä näitä lahkoja joista tässä ohjelmassa oli kyse. Minulle ei uskonto ole tärkeä vaan se aito usko. Uskonto ja usko ovat kaksi eriasiaa. On väärin opettaa pienelle lapselle että uskoa pitää pelätä.
Minä ole jo pienenä oppinut että Jumala ja Jeesus ovat rakastavia ja saamme olla turvassa heidän sylissään, pyytää apua tarvittaessa. Jeesus sanoi:
- "Sallikaa lasten tulla minun tyköni."
Emmehän me muutoinkaan edes ilman uskoa opeta lapselle ensimmäiseksi maailman kauheuksia että siitä joutuu vankilaan tai tulee kuolema, vaan me ohjaamme häntä hellästi eteenpäin. Kyllä nämä elämän kauheudet keritään oppimaa myöhemminkin kun aikuistumme ja osaamme ajatella ja käsitellä asioita eri tavoin.
Meidän täytyy ihmisenä kasvaa lempeästi uskoon, oli tämä lapsi tai aikuinen, uskon elämän alku taipaleella. Kun tieto ja taito ja oma halu kasvaa, se tapahtuu omassa tahdissa. Me sulatamme eri tahdissa asioita ja uskossa kasvu on koko elämä. Emme voi vain napsauttaa sormia ja määrätä:
- "Nyt sinä uskot ja nyt osaat sen uskon!"
Tämä on se uskonto josta vielä puuttuu se oleellinen, eli Rakkaus. He uskovat vain tietoon nojaten, niitä kirjanoppineita ja fariseuksia. Ei näin voi todellakaan toimia, ei! Monet papitkin tietävät kyllä mistä puhuvat, he ovat sen oppineet koulun penkiltä, mutta eivät kuitenkaan todella usko julistamaansa. Julistuksesta puuttuu Rakkaus.
Ei ole ihme jos on uskovaisten vihaajia jos he ovat saaneet tällaista oppia uskosta. Todella vääristynyt kuva Jumalasta.
Myönnän että on synnin asioita ja on helvetti, mutta ne opitaan pikkuhiljaa kun aletaan ymmärtämään uskon elämää paremmin. Opetetaan rakkaudessa elämistä ja toisten kunnioitusta.
-" Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
Otetaan esimerkkiä Jeesuksen teoista ja pyritään itsekin elämään sen mukaan.
Itsekin pelästyn välillä, kun luen tai näen ohjelmia helvetistä, ei ne kauniita asioita ole, mutta olen aikuinen, olen itse etsinyt sen tiedon, sulattelen sitä hiljaa ja uudet asiat joita opin koko ajan lisää, auttavat ymmärtämään tämän maailman kaikkeuden ja sen suunnitelman paremmin.
Kun kokonaiskuva alkaa hahmottua, huomaa sen suunnitelman kauneuden, tähän kasvaakseen tarvitaan aikaa ja jokainen kasvaa todellakin omaan tahtiinsa. Täältä maailmasta katsottuna nämä asiat voivat tuntua kauheiltakin, mutta meillä onkin väärä katsonta suunta. Meidän todellinen koti on taivaassa, täällä me olemme vain oppimassa. Uskomme vahvuus on siinä että vaikka meiltä vietäisiin elämä ja kuolisimme, emme pelkäisi, sillä tiedämme että sielua ei meiltä voi riistää, vain maallisen ruumiin.
On ihmisiä jotka eivät halua ensinkään tälle tielle ja se olkoon heidän valintansa, ketään ei saa pakottaa, sillä usko tulee sydämestä ja siellä sydämessä pitää olla rakkaus että se olisi aitoa uskoa.
Jos ihminen on pakotettu elämään uskossa, eikä ole kokenut uskosta muuta kuin sen minkä on kuulut ja lukenut, ilman ymmärrystä, ymmärrän että on vaikea uskoa. Itse olen saanut myös kokea ihmeitä, mikä on ollut ihana lahja. Minulle on annettu rukous vastauksia, olen nähnyt enkelin ja minulle on näytetty unissa asioita. Minulle on todistettu että Jumala on ja henkimaailma on.
En tiedä miksi kaikki eivät koe näitä asioita sillä niitä koettuaan on todellakin helpompi uskoa ja vaikka olisikin saanut näitä ihmeitä mutta puuttuisi rakkaus, se usko ei olisi mitään.
Jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon ja me itse teemme valintamme elämässä, siitä nämä maailman kauheudetkin, jotka sitten Jumala meille sallii, olemmehan ne itse päätöksillämme aiheuttaneet. Meidän pitäisi miettiä mitä me tällä vapaalla tahdolla teemme. Koputa niin sinulle avataan, etsi niin löydät.
Jumala rakastaa iloisia, rakastavia, toisiaan kunnioittavia ihmisiä ja on sitä iloisempi mitä iloisempia itse olemme.
MUITAKAA ETTÄ JUMALA EI OLE MIKÄÄN USKONLAHKO, LAHKOT OVAT IHMISEN OMAA KEKSINTÖÄ!!!

Näin TV:stä ohjelman, jossa eräs tunnettu näyttelijä kertoi unestaan. Ennen kuin hän oli kertonut unen loppuun, tiesin kuinka siinä kävisi ja niin kävikin. Uni oli aivan saman tyyppinen kuin omani, jossa katsoin kirkon ikkunasta ja sanoin:
- "Katsokaa tuolla puutarhassa ei näy ketään, mutta tiedän kuka siellä on - siellä on Jeesus!"
Tämän näyttelijän uni oli tälläinen, näin hän kertoi:
-" Oli suuri kuparinen astia, se oli korkealla, sinne kiipesi tikarappuset ja astia hohti valoa. Kiipesin ystäväni kanssa katsomaan, mitä siellä oli. Lopulta pääsimme ylös. Kurkotin itseni käsilläni reunan yli katsoen näkymää, ystäväni sanoi; -Minähän arvasin, se on tyhjä! "
- Silloin tajusin kuinka laajaa ja avaraa tämä usko on, se leviää ja leviää loputtomiin, eikä tarvitse olla mitään näkyvää.
Se uni oli mielestäni saman tyyppinen kuin omani ja antoi lisää sitä ihmeellistä uskottavuutta minun omaan uneeni. Sitten tämä sama näyttelijä ihmetteli Jeesuksen voimaa, kuinka Hän alkoholisteilta, huumeiden käyttäjiltä ottaa haulut aineisiin kerta heitolla pois, kun Hän haluaa heidät omakseen ja he haluavat Jeesuksen. Ajattelin itsekseni että se on todella ihmeellistä, sillä lääketiede ei ole pystynyt siihen edes useammassa vuodessa. Jeesus ottaa sen kerta heitolla pois. Niinpä niin, mitä meillä on vielä ihmeteltävää, ihmeitä todella tapatuu. Isäni oli hyvä vastaava esimerkki tästä. Alkoholi jäi kun seinään, kun Jeesus astui Isäni elämään.

[sinetti]

IHMEET YMPÄRILLÄMME

Olen kasvanut henkisesti paljon näiden vuosien aikana, joskus se on hitaampaa. Saattaa kulua vuosiakin ennen kuin tapahtuu mitään, mutta sitten taas Jeesus ilmoittaa itsestään - aina sävähdyttäen. Se on sitä koetin aikaa, kun ihmisen uskoa koetellaan.
Moni luulee Jeesuksen hylänneen kun ei tapahdu mitään. Sitä sanotaan uskovien keskuudessa kuivaksi ajaksi. Sulattelemme ja opettelemme elämään oppimiemme asioiden parissa ennen uuden oppikauden alkua. Koen uuden kokemuksen, ajatuksen, olen taas hieman rikkaampi henkisesti. Nyt minulle on tullut uusi sairaus ja nyt sen verran vakavampaa, että pahimmassa tapauksessa se voi viedä hengen. Suolisto alkoi kroonisesti restailemaan ja sitä myötä sain kylkiäisenä myös diabeteksen… ei voi mitään, onneksi ei enää ole niin suurta pelkoa, kun tietää että, käy niin tai näin, Jeesus pitää huolen, tavalla tai toisella.
Tiedän että mitä enemmän vahvistun uskossani, sitä enemmän paholainen yrittää tuoda kapuloita rattaisiini. Ei se mitään kun olen oppinut tunnistamaan tämän asian, minä komennan sitä Jeesuksen Kristuksen nimeen. Olen nyt ymmärtänyt mikä on ollut aina minun suurin toiveeni, se että jonain päivänä saan tavata Jeesuksen. Luin lehdestä kuinka eräs ihminen oli sairasvuoteellaan nähnyt vuoteensa jalkapäädyssä Jeesuksen. Ajattelin, kunpa minäkin. Joskus tietenkin väsyn sairauteeni, mutta muistan sitten Jeesuksen kärsimykset, sen tien joka päätyi maallisen silmin kuolemaan. Mutta oikein elettynä se tie vie voittoon! Jos haluat seurata Jeesusta on sinun nostettava oma ristisi ja kulkea sitä ristintietä. Itse olen tehnyt paljon virheitä ja tulen niitä varmasti myös tekemään, emme ole kukaan täydellisiä. Pyydän pahoja tekojani ja huonoja valintoja rukouksessa
anteeksi. Toivon että minäkin koen joskus sen saman voiton
päivän, synnit anteeksi annettuna. Raamattua lukemalla tiedämme että saamme Jumalalta anteeksi jos sitä haluamme, Jeesuksen Kristuksen kautta. Voimme asettaa syntimme ja huolemme Jeesuksen ristin juurelle. Niin kuin mekin voimme antaa anteeksi lähimmäisillemme, anteeksi anto syntyy vain rakkaudesta.
Palataanpa taas niihin ihmeisiin. Veljeni ja hänen vaimonsa olivat kerran kirkossa, siellä oli tilaisuus, jossa oli saarnamiehenä pappi joka puhui ihmeistä. Sinä iltana tämä saarnaaja kertoi: - Täällä joukossamme on tänään kolme ihmistä jotka ajattelevat itsemurhaa. Tulkaa tänne eteen, niin rukoilemme yhdessä puolestanne. Vain kaksi heistä meni eteen rukoiltavaksi. Seuraavana päivänä 16 vuotias poika, otti isänsä auton ja teki sillä itsemurhan, poika oli myös sinä iltana ollut kirkossa. Vappuna, 2000, puhuimme veljeni ja hänen vaimonsa kanssa kahvipöydässä ihmeistä. Tämä on saatanan keino tuhota ihmisen sielu ja saada ihminen kadotukseen ja pois Jeesuksen ja Jumalan yhteydestä, mutta meillä ei ole hätää, kunhan opimme tunnistamaan tämän, eli kaikki negatiiviset ja vihamieliset tunteemme ovat saatanan yrittämistä nujertaa meidät. Taistellaan sitä vastaan, tietäen kuka on meidän todellinen Herramme.
Kuinka ihmiset ovat epäileväisiä ja huutavat ettei Jumalaa ole, eikä ihmeitä tapahdu. Olimme tietysti toista miltä, ihmiset kulkevat vain silmät ja sydän suljttuina.
Veljeni kertoi että kun he käyvät eri seurakunnan tapahtumissa, siellä kuulee mitä hurjempia todistuksia näistä ihmeistä. Jossain oli herätetty hengiin suuri joukko ihmisiä ja uskovia joita oli teljetty vankiloihin, heitä ei pidätelleet kahleet, vaan he pääsivät niistä vapaiksi enkelien voimin.
Luin kirjaa - Operaatio Mumuye. Siinä myös kerrottiin todellisista ihmeistä. Kuinka rahattomat, nälkäiset lähetystyön tekijät selvisivät kuin ihmeen kaupalla tehtävissään. Rahaa löytyi aina kun tarvittiin mitä ihmeellisimmin keinoin ja olihan Jumala sen heille luvannutkin.Suurin ihme kirjassa oli se kun eräs alkuasukas nainen synnytti lastaan, eikä sitä saatu ulos kuin leikkaamalla ja kaapimalla ulos. Lapsi syntyi kuolleena.
Lähetyssaarnaajan vaimo, joka oli sairaanhoitaja, sanoi:
- "Ei ole enää kuin yksi vaihtoehto, meidän täytyy rukoilla Jeesuksen nimessä:- Jeesus, herätä tämä lapsi henkiin, Jeesuksen nimessä, näin tapahtukoon, Aamen."
Ihmeiden ihme tapahtui, lapsi heräsi henkiin ja on nyt terve ja kaunis lapsi. Eräs ihme tapahtui pienessä kylässä, siellä oli sähköt poikki. Lähetyssaarnaajat sanoivat:
- "Pyydetään rukouksen avulla sähköt takaisin, Jeesus antaa ne teille takaisi kolmen tunnin kuluttua!"
He menivät autoonsa rukoilemaan ja minuuttia vaille sen kolmen tunnin sähköt palautuivat. Ne ensin epäilleet alkuasukkaat sanoivat:
- "Teidän Jumalanne on tarkka!"
Näin tuli siihen kylään uskovia. Minullekkin tuli hyvin voimallinen olo luettuani tämän kirjan. Niin käy joskus muitakin lähteitä lukiessa. Rukoilin ja kiitin Jeesusta, pyysin että Jeesus parantaisi minut ja etenkin mieheni siskon joka sairasti syöpää.
Moni on kuulemma tullut uskoon luettuaan tuon kirjan, minä sitä jo olin, mutta sain todella hyvää hengen ravintoa. Odotan joka hetki että kodalleni osusi taas joku ihme, se tuo tullessaan niin hyvän olon, sitä on vaikea kuvailla, on kuin sydän pakahtuisi, siitä suuresta onnesta ja rakkaudesta, joskus se tulee aivan huimaavana olona, joka ei kuitenkaan ole paha tunne, koko päivän kestävää vapinaakin olen kokennut - olo on kerrassaan päätä huimaava!

[sinetti]

2006 vuoden lopulla, alkoi tapahtua taas hyviäkin asioita.Tuntui että suru oli pitänyt meistä kiinni monta vuotta. Nuorin veljeni ilmoitti, että vihdoin 12 vuoden yrityksen jälkeen, heille syntyi terve poika. Tämän lapsen puolesta oli myös paljon rukoiltu esirukouksia.
Olin iloinen, tuntui kuin pikku hiljaa suru harteilta alkaisi pudota, että ilo astuisi taas elämäämme. Anoppini oli kuollut ennen tämän pojan syntymää, joten oli jo hyvien uutisten aika. Seuraavan vuoden alkupuolella myös poikamme ja miniä ilmoittivat, että he odottavat esikoistaan. Nyt alkoi taas tuntua että elämä jatkuu, se oli niin kauan pysäyksissä, tai siltä se ainakin tuntui.
Omat vanhempani ovat 2004 alkaen olleet laitoshoidossa, dementia yksikössä, molemmat sairastivat Altzheimerin tautia. Takaraivossani oli aina pelko taustalla, koska sieltä tulee suru uutisia. Minä olin heille, heidän kantava kätensä. Otin heidän asiansa hoitooni ja sain järjestettyä heille laitospaikat, joka helpotti myös itseäni henkisesti sekä fyysisesti. Omien vanhempien vanhetessa, vastuun ottaminen heidän hoitamisestaan on todella rankkaa. Olin todella väsynyt, itsekkään kun en terve ollut.
Minulle asioiden hoito ilmeisesti lankesi sen vuoksi, kun oli itsellänikin hoitotyö taustaa. On varmasti hieman helpompi hoitaa ja hakea apua kun on itsellä jonkinlaista ensikäden tietoa.
Tätini kerran ihmetteli kuinka minusta oli tullut niin tasapainoinen, kun tietää minkälainen lapsuus, isän alkoholin käytön vuoksi meillä oli. Tämä sosiaalinen luonteeni on ollut minulle todella suuri kantava voima. Toinen suuri kantava voimani on tietysti Jeesus, Hän, jonka jo pienenä tyttönä löysin rukouksesta. Aina vaikeina hetkinä, kun peiton alla itkin ja pelkäsin, laitoin käteni ristiin ja rukoilin. Ehkä juuri se auttoi minua jaksamaan. Rukous on tuonut elämäni varrella paljon apua.
Kerran rukoilin että saisimme sellaisen asunnon, oman talon, jossa olisi pieni navetta, jossa voisimme toteuttaa harrastuksiamme. Ja sen me saimme. Kiitin Jeesusta rukouksessa, sillä saimme vielä parempaa kuin pyysin, navetta oli isompi kuin mitä pyysin, mutta toisaalta olen minä isompiakin nähnyt. Mieheni rakensi minulle ja itselleen askartelu tilat. Tontti oli kaunis ja rauhallinen, maaseutu tontti. Sitä rauhaa myös sairauteni kaipasi.
Luonto tarjoaa oivan mahdollisuuden, pysähtymään ja muodostamaan omia oivalluksia. Henkiselle kehitykselle on tärkeää että oppii erottamaan, mikä on toisten valmiiksi sanoiksi pukemaa ja jos ei koskaan tarjoa itselleen tilaisuutta, määritellä itse näkemäänsä, kokemaansa ja kuulemaansa.

[sinetti]

RIIVAAJAT

Tämän tapahtuman uskon liittyvän kolmeen mustaan palloon, jotka näin unessani tai mitä se olikaan. Sain väistettyä noita palloja, mutta yksi niistä lensi mieheeni, joka nukkui vieressäni, sen jälkeen mieheni valitti kummallista huonoa oloa … muutama päivä sen jälkeen tapahtui sitten tämä:
Kesäkuu, 2007.
Mieheni oli nukahtanut illalla tv:tä katsellessa nojatuoliin. Hän heräsi yöllä voimakkaaseen tunteeseen, se oli kuulemma ollut kuin sähköisku joka oli kulkenut hänen lävitseen.
Mieheni sanoi että sen jälkeen tuli todella rentouttava olo jollaista ei ollut ennen kokenut.
Minäkin olin käynyt jo vuoteelle nukkumaan ja näin samaan aikaan unta, että minua uhkasi kolme helvetillistä hirviötä.
Pelkäsin onko voimani riittävä, mutta pelosta huolimatta nostin käteni vaaka tasoon, Kristus asentoon ja menin päin hirviöitä, hokien:
-“ Jeesuksen Kristuksen nimeen, mene pois, sillä minä tiedän kuka sinä olet!”
Hirviöt katosivat. Olivatko ne nuo 3 mustaa palloa?
Ajattelin olisiko tapahtumat voineet liittyä toisiinsa?
Tapahtuiko ne samalla kellon ajalla sinä yönä? Minun uneni ja mieheni “sähköiskun” tunne.
Minä ajoin demonit pois unessa jotka olivat miestänikin vaivanneet useita päiviä ja nyt vapautui paholaisen paineesta.
Niinkö siinä kävi?
Emmehän me itse omassa voimassamme mitään pois aja, vaan Jeesuksen Kristuksen nimen ja veren voimalla. Olin aloittanut tietämättäni Jumalan suunniteleman "pelkokoulun" ja aloin oppimaan jo alitajunnassa, unessa, tunnistamaan ja häätämään pahan pois.
Minä ainakin pystyisin uskomaan siihen, sillä minun uskoani on koeteltu ja annettu myös ihania ihmeitä joita muiden on vaikea ymmärtää.