Uskonkaste
- Olen myös miettinyt miten saisin uskonkasteen?
Sanoohan sanakin niin että uskossa meidät tulee kastettavan. Ei Jeesuskaan saanut ennen tätä kastetta parantamisen ja pelastamisen lahjojaan. Eräänä iltana olin menossa saunaan, kun minut valtasi taas tällainen äkillinen ajatus:
- Minun täytyy saada uskonkaste!
Minä aivan tukahduin siihen ajatukseen, se oli niin pakonomainen että itkin saunassakin koko ajan, posket märkinä. Tavalla tai toisella sen täytyy onnistua, tunsin olevani valmis siihen. Kun sain se ajatuksen, muistui mieleeni myös uni uimahallissa jossa olin altaassa, sen vesi oli aivan punaista. Sitten reunalle tuli ihmisiä ja he kysyivät:
- Mitä sinä siellä teet?
Vastasin hymyillen että olen nähnyt Hänen kasvonsa. Olin kokenut jotain suurta. Siinä saunoessa mietin unta, menin itkien suihkuun, kohotin käteni ja sanoin:
- Rakas Jeesus! Ei kai tämä vesisuihku ole arvottomampi paikka kuin sen unen uimahallin allas? Tule sinä Jeesus itse ja anna minulle kaste.
Itkuni lakkasi ja sain rauhallisen mielen. Vielä minä sitä ajattelen että jos se jossain joskus toteutuisi, mutta minulla on nyt kuitenkin rauha. Ehkä se suihku kaste oli yhtä arvokas? Kirkko ei tee näitä kasteita, harmi, enkä minä sen takia halua seurakuntaa vaihtaa. Helluntai seurakunta tekee, mutta vaatii jäsenekseen. Lähetinkin Johanna Tunturipurolle sähköpostia asiasta ja hänen miehensä, Tapani Tunturipuro vastasi minulle:
Johanna välitti minulle postisi, jossa mietit Raamatullista uskovien kastetta. Ja kehoitti vastaamaan…
En ota kantaa, miten toiset kirkkokunnat ja uskovien yhteisöt tulkitsevat asiaa, mutta itse olen nähnyt kasteen Raamatusta niin, että kun ottaa Jeesuksen vastaan elämäänsä syntien anteeksisaamiseksi, hänet kastetaan upotuskasteella. Kun mainitsit tuon erään herätysliikkeen ( jonka kasvatti muuten ole lapsuudestani asti ) ja joidenkin vapaiden seurakuntien käsityksen, että kastetaan seurakuntaan tai seurakunnan jäseneksi, niin ymmärrykseni mukaan Raamattu kuitenkin sanoo, että
- Uskonsa Jeesukseen tunnustavat kastetaan Kristukseen Jeesukseen ( ei missään sanota et srk:aan )
- Kasteessa me tulemme osalliseksi Kristuksen kuolemaan
- Kaste on vanhan elämän hautaamista, ja uuden elämän aloittamista. Lisäksi kasteelle meno on tietysti Jeesuksen seuraajaksi tunnustautumista toisten uskovien läsnä ollessa. Tilaisuus voi olla pienimuotoinenkin.
Jos sinulla kerran on sydämen varmuus, että haluat uskovien kasteelle, voimme palvella sinua asiassa sopivana hetkenä. Tiedämme muitakin, jotka kaipaavat kasteelle. Sinut voidaan kastaa yhdessä heidän kanssaan tai ihan erikseen, miten haluat. Ja nimenomaan voit edelleen kuulua siihen uskovien yhteyteen, jonka kodiksesi koet.
Olemme käytettävissä, jos haluat asiasta lisäkeskustelua.
Isän rakkaus ja Jeesuksen veren armo olkoot elämässäsi,
t. Tapani Tunturipuro
Uskonkaste yhä kummittelee mielessäni. Puhuin ystävälleni uudelleen kasteesta, mitä mieltä hän olisi siitä? Minä joka tapauksessa, tavalla tai toisella haluan kasteelle, mutta olisihan mukavampi mennä ystävän kanssa. Hän oli edelleen innostunut asiasta ja kysellyt kirkonkin kantaa asiasta mutta kirkko ei ole valitettavasti halukas kastamaan. Kirkon mielestä lapsi/nimikaste riittää. Sana kyllä sanoo kasteesta muuta ja sana on totuus. Minä voisin tiedustella lisää asiasta ja hän myöntyi, eihän se kuitenkaan vielä mihinkään pakota. Laitoin taas Tunturipurolle postia ja sainkin vastauksen pian, jo samana iltana. Kysyin näin sähköpostissa:
Hei!
- Kyllä, todella haluan uskonkasteen ja olen samaa mieltä noista asioista kanssasi. Meitä on oikeastaan kaksi Jeesukseen uskovaa täällä ja ystäväni haluaisi myös kasteelle. Aivan sama vaikka yhdessä muiden uskovien kanssa, niinhän he menivät Raamatussakin kaikki uskovat yhdessä kasteelle, veden ääreen. Ystäväni on kolmen lapsen yksinhuoltaja, joten en tiedä miten hänelle sopii, mutta halu on kova. Koska teillä on kaste tilaisuuksia? Mitä pitää ottaa huomioon kasteelle tullessa?
Pääkaste/kokokaste? Missä tämä tapahtuu?
Tietoa kaivaten*
Illalla sain tämän vastauksen:
Kristuksen Jeesuksen rauhaa, jonka Hän meille lupasi astuessaan Taivaaseen!
Koska käsitämme kasteen vanhan elämän hautaamiseksi, niin käytäntömme on upotuskaste (Joh. 3:22,23)
Koska seurakuntamme tiloissa ei ole tähän mahdollisuutta, jää kaksi vaihtoehtoa: joko erään mökin rannalla( sauna tietty lämmitetään) tai eräässä palvelutalon altaassa. Milloin, on ensisijaisesti sinusta ja ystävästäsi kiinni! Eräs sisar, joka on ammattiompelija, on tehnyt sellaisia kaste”mekkoja” joihin pukeutuneena asian voi hoitaa, ja niiden alla mielellään omat läpinäkymättömät vaatteet, kun märkä kangas on aika paljastava. Palvelemme myös tässä kasteasiassa mielellämme! Ajankohdan ehdotuksia odotellen, kaikkea Isän rakkautta ja hyvää elämääsi ja ystäväsi elämään, julistaen,
Tapani Tunturipuro
Laitoin heti ystävälleni sähköpostia eteenpäin, että:
- Koska lähdetään?
Olisin ollut valmis vaikka siltä seisomalta, olin niin innostusta täysi.
- Jokohan tämä viimeinkin toteutuu?
Hetkenpäästä tajuntani heräsi, huomasin että vastauksessa oli kaksi vaihtoehtoa, mökin ranta tai palvelutalon allas. Muistin taas unen, jossa seisoin altaassa, aivan punaisessa vedessä. Nyt
se allas on tarjolla! Tämä on siis suunniteltua tuolta ylhäältä, sen on todella tarkoitettu tapahtuvaksi. Vau! Halleluja! Mieletöntä mitä meille unien kautta kerrotaan.
- Olisi hyvä muistaa, että rukous on suora yhteys Jumalaan. Todella suora yhteys, vaikka usein unohdamme että se on suora yhteys. Aloin miettiä koska olisi sopiva ajankohta kasteelle. Tutkin kalenteria muttei löytynyt sopivaa aikaa. Oli jo Marraskuu. Ajattelin että Johanneksen päivä olisi ollut sopiva, olihan hän kastaja, Jeesuksen kastaja. Harmi, sillä se on vasta Juhannuksena. Halusin sen tapahtuvan pian. Rukoilin että näytä Sinä Herra minulle mikä olisi hyvä hetki toteuttaa se. Ehkä silläkin on tarkoituksensa koska se tapahtuu… juuri se oikea hetki, kaikkea muuta suunnitelmaa ajatellen.
Katsoin tv7:ltä Reunalla ohjelmaa missä nainen kertoi kuinka meinasi kuolla synnytyksessä. Hän sai taivas kokemuksen. Häntä johdatti pitkä mies siellä. Hän yritti katsoa miestä kasvoihin, mutta tämä kielsi sen, sillä hän tulisi sokeaksi tämän kirkkaudesta. Nainen ymmärsi heti että oli Jeesuksen seurassa. Siellä oli kaunista kuin paratiisissa. Juokseva virta kulki heidän vierellään. Kauempana oli valkoinen kaarisilta. Kaksi miestä kulkivat sillan luona lukien Raamattua. Toisella puolella siltaa oli myös valkopukuisia. Eräs tuli sieltä heidän luokseen. Hän oli sen näköinen että tunsi naisen, mutta nainen ei tuntenut tätä miestä, jotain tuttua hänessä silti oli. Nainen ymmärsi että hänen pitää tehdä valinta, jäisikö hän tänne, tuonne sillan toiselle puolen, vai palaisiko? Jos hän päättäisi jäädä ei paluuta enää ollut. Sitten hän muisti vasta syntyneen poikalapsensa ja päätti palata. Hän oli hieman ennen pojan syntymää kysynyt mieheltään että voisiko heidän valitsemansa, Jani nimi muuttaa Jariksi? Hänelle oli tullut tunne että näin pitää tehdä. Mies suostui. Kun hän taas heräsi sairaalavuoteeltaan, lääkärit olivat kovin huolissaan:
- Sinä olet ollut hyvin sairas…
Nainen meinasi kertoa taivaskokemuksestaan, mutta ääni esti:
- Älä kerro, muuten he luulevat että olet mielisairas ja laittavat sinut mielisairaalaan.
Nainen oli hiljaa tästä vuosia, kunnes hänen isoäitinsä kuoli. Kun omaiset tutkivat edesmenneen valokuvia löytyi sieltä kuva miehestä jonka nainen oli tavannut taivaassa. Tämä oli hänen isoisänsä, Jalmari nimeltään. Hänen pojallaan ja isoisällä oli samana päivänä nimipäivä… Jalmari, Jari. Ohjelman lopuksi hän kertoi, että hän on käynyt uskonkasteella ja houkutellut sinne myöhemmin muitakin, suositteli sitä meille katsojillekin. Menin katsomaan kalenterista koska oli Jalmarin ja Jarin nimipäivä? No, se on 20.11. Sinä päivänä meidän toinen pojanpoikamme syntyi, taisipa olla vielä ns. “työnimenä” Jalmari. Herra oli osoittanut minulle näin kastepäivän. Tänä päivänä myös pojanpoikamme täyttää kaksi vuotta, tänä 20.11. 2010. Meillä on yhteinen juhlapäivä. Olin paljon aikaisemmin katsonut erään ohjelman missä mies oli saanut Jumalalta kymmenen tärkeää sanaa tälle, 2010 vuodelle. Kaksi tärkeintä niistä oli tottelevaisuus, piti olla kuuliainen ja toinen sana oli salaisuudet. Tänä vuonna Jumala avaa salaisuuksia niille jotka ovat herkkiä profetioissa. Tämän vuoden jälkeen Jumala tulee sulkemaan ovia. Olin jo unohtanut tämän ohjelman, kun kerran olin pesemässä sähköuunia. Kesken uunin pesun muistin ohjelman ja ne kaksi sanaa.
- Mitkä ne olivatkaan?
Minun täytyi keskeyttää työ, niin paljon se minua vaivasi. Etsin arkistoista tuon ohjelman ja löysin sen ja sain vielä vahvistuksen kasteesta. Minut oli kutsuttu ja minun piti olla kuuliainen, totella. En halunnut jäädä niiden ovien taakse kun ne sulkeutuu, halusin olla valmis. Se TÄYTYY toteuttaa tänä, 2010 vuonna, Marraskuussa 20.11. Jarin ja Jalmarin päivänä, meidän pojanpoikamme syntymäpäivänä! Päivä löytyi ja sain sovittua Tunturipuron kanssa kasteen juuri tälle päivälle. Olin kyllä harmissani kun ystäväni perui kasteelle lähdön. Mietin miten pääsisin täältä maalta kun ei linja-autotkaan kulje. Kaikilla oli omat kiireensä eikä he muutenkaan välitä näistä minun uskon asioista. Laitoin veljelleni viesti voisiko hän lähteä? Kuuntelin ylistysmusiikkia ja rukoilin itkien.
- Herra, tämä on sinun kutsusi kasteelle, minä luotan että sinä myös järjestät minulle kyydin!
Kävin katsomassa tämän jälkeen sähköpostin ja veljeni oli laittanut viestin että voi lähteä, jollei vaimollaan ole muita suunnitelmia. Jippii! Olin onnesta sekaisin ja kiitin Herraa. Hain raamatun, aukaisin sen summamutikassa ja sain kohdan Psalmit 103 ja 104. Ne olivat kuin juuri minulle tarkoitetut ne sanat osuivat juuri siihen hetkeen. Olin taas kerran myyty, itkin rakkauttani Herraan ja Isään Jumalaan. Aamen! Vihtahousu todella yritti pelotella etten pääsisi kasteelle. Ensin se yritti nujertaa autokyydin, millä pääsisin sinne. Sitten se näytti minulle unen missä näin anoppini ja mieheni siskon, jotka ovat molemmat jo kuolleet. Miehen sisko sanoi minulle:
- Eikö sinua palele, laita enemmän päällesi?
Juuri tyypillistä puhetta häneltä, huolehtia toisista. Anoppi taas vastasi omalla tyypillisellä tavallaan:
- Eipä haittaa vaikkei puekaan, tekeepähän rivakammin töitä.
Johon minä vastasin:
- No ei se nyt ole ihan noinkaan, jos liikaa palelee, voi se mennä kokonaan hyppimiseksi.
En ollut aikoihin nähnyt unia kuolleista. Ensin ihmettelinkin mitä se tarkoitti. Sitten tulin siihen tulokseen että se mokoma vihtis yritti eksyttää minua, juuri kastepäivää edeltävänä aamuna. Lauantaina oli sitten se suuri päivä. Ennen veljeni tuloa ajattelin koko aamupäivän että onko tässä järkeä? Mennä nyt näillä läskeillä esiintymään vieraitten ihmisten eteen. Enhän osaa uidakaan. Nuo ajatukset liikkuivat päässäni kunnes vähän ennen veljeni tuloa tajusin että kuka niitä ajatuksia päähäni syötti:
- Älä yritä, sinut on huomattu!
Nauroin kun tajusin vihtiksen epätoivoisuuden. Sitten veljeni tuli ja lähdimme matkaan. Hänen autonsa oli vanha ja kitka renkaat näille maaseudun teille. Lunta oli satanut ja pakkastakin oli jonkun verran. Ajelimme rauhallisesti kun oli niin liukasta. Sitten alkoi hihnakin autossa vinkua. Sitä oli jo ennestään
kiristelty ja alkoi olla lopuillaan. Veljeni sanoi:
- Piti nyt tuonkin alkaa vinkumaan, toivottavasti se kestää.
Vastasin:
- Kyllä se kestää, tämä matka on Herran kädessä. Hän on antanut minulle kutsun ja sinä toimit nyt Jumalan työkaluna että kutsu toteutuu. Jos Herra on todella kutsunut minut, niin kaikki onnistuu, ei huolta:
Ja niin onnistui, veljeni pääsi vielä hyvin kotiinkin vaikka hihna muistutti vähän väliä itsestään. Se oli taas se mokoma vihtis, kokeili että jos annammekin periksi. Lopulta pääsimme perille, meitä oli kolme naista kasteella. Altaan vesi oli ihanan lämmintä eikä allaskaan ollut liian syvä, olihan se tarkoitettu vanhusten käyttöön. Kaste sujui hyvin ja me kaikki kastetut olimme hyvin onnellisia. Kävimme kasteen jälkeen Ilmestysmajalla. Siellä oli todella lämmin ja henkevä tunnelma. Valitettavasti Johanna ei ollut paikalla, olisi ollut kiva tavata. Juttelimme Tapanin ja muidenkin seurakuntalaisten kanssa. Kukaan ei yrittänyt tuputtaa että liittyisimme seurakuntaan, kaikki oli ystävällisiä, aivan kuin vanhoja tuttuja. Pyhän Hengen läsnäolo oli valtaisa. Kävimme veljeni kanssa rukouspalvelun alkaessa kuuntelemassa profetioita. Neljä nuorta tyttöä oli piirissä ja he rukoilivat vuoron perään profetian. He rukoilivat kielillä puhuen se sai aikaan hauskan tunnelman. Veljelleni he kertoivat että hän oli niin kuin jossain rannalla palmun alla. Oli vihdoin lupa levätä. Veljeni takana seisoi todella suuri enkeli antamassa turvaa. Veljeni olikin käynyt todella vaikeita aikoja läpi. Nyt alkoi vihdoin näyttää paremmalta. Sanoinkin usein että nyt näyttää että paremmat ajat on tulossa. Masennus oli alkanut väistyä. Nyt tämä profetiakin vahvisti sitä. Sanoin:
- Nyt sinulla on oikeus ottaa rennommin, sinä olet läpikäynyt taistelusi.
Sitten oli minun vuoroni. He kaikki näkivät paljon rakkautta:
- Jumala rakastaa sinua hyvin paljon. Näen kuinka Hän on kävellyt kanssasi käsikädessä, kuin pienen lapsen kanssa ohjaten ja opettaen. Sinulle on annettu paljon tietoa ja olet omaksunut
hyvin kaiken sen tiedon… Rakastat Jumalaa ja Jeesusta aivan valtavasti. Olet lupautunut Jeesukselle loppuelämäsi. Rakkautta on paljon molemmin puoleisesti, jopa levossakin jaksat kääntyä Herran puoleen ja rakastaa… Olet jakanut paljon rakkautta, mutta nyt on sinun aika saada sitä takaisin… Sitten näen aivan kuin sinulla olisi ollut huonoja aikoja, sinua on ahdistanut jotkut asiat, niin kuin sinulla olisi liian ahtaat kengät… Nyt näen, juuri nyt, Jumala vaihtaa sinulle kengät, aivan itse. Ne on mukavammat, eivätkä purista. Nyt näen värinkin, ne ovat PUNAISET!…
Pienin tytöistä katsoi lopuksi minuun:
- Saanko minä halata sinua?
Vastasin:
- Totta kai saat! Olenkin nykyään monelle sanonut että olen antanut käsivarteni Jeesuksen käyttöön ja sitä kautta saan jakaa Jeesuksen halausta.
Halasimme ja muutkin tytöt halasivat minua, kiitin tyttöjä ja olin iloinen heille ääneen kuinka ihanan profetian heiltä sainkaan:
- Tai tuolta ylhäältähän se annettiin!
Se oli ihana päivä. Olin Pyhää Henkeä täysi. Kiitin veljeäni että hän oli toteuttamassa sitä, eikä minun tarvinnut olla yksin ventovieraiden kanssa. Mietin mitä ihanaa se profetia tuokaan tullessaan ja tietenkin kaste… Mitkä olivat ne ihanat punaiset kengät? Maanantaina töissä ystäväni ensi töikseen kyseli olinko minä kasteella. Kerroin innostuneena kaikki tapahtumat hänelle ja sen ihanuuden jonka sain kokea.
- Olin nyt uusi ihminen, vanha oli hukutettu!
Miehenikin kiusasi minua :
- Etkö enää olekaan se, jonka kanssa menin naimisiin?
Kesken työpäivän minut valtasi Pyhä Henki, niin ei ollut tapahtunut kuin vapaa ajalla, ei koskaan töissä. Ajattelin hiljaa:
- Herra, mitä nyt? Mitä jos menetän tajuntani? Mitä sinulla on mielessä?
Pian yksi asukeista alkoi puhumaan minulle kun toinen ohjaaja poistui huoneesta:
- Risti… Sen päällä on lappu jossa lukee INRI.
Vastasin:
- Niin lukee.
Menin häntä lähemmäksi tuolini kanssa kun en meinannut kuulla hänen puhettaan. Hän kertoi:
- En ole kaikille kertonut että olen uskossa. Olin ennen alkoholisti. Toteutin kymmenen kohdan ohjelman ja parannuin uskon kautta.
Vastasin :
- Niin uskon minäkin, se on hyvä voima vara.
Työpäivän päätteeksi tämä kiitti minua vielä lähtiessä. Tämä oli se tarkoitus miksi minun piti olla sillä hetkellä hereillä, hengessä. Oli myös hauskaa että se punainen väri kummitteli minulle koko päivän kaikissa asioissa. Illalla, kun sinä maanantai iltana kävin nukkumaan ja laitoin silmäni kiinni, näin näyn kiinni olevine silmineni. Näin todella tummia, isoja myrsky aaltoja. Mietin että onkohan tällä jokin tarkoitus, sillä se ei ollut uni näky.
Seuraavana aamuna kerroin töissä ystävälleni tästä näystä. Hänkin oli nähnyt unen. Hän oli aikaisemminkin saanut tällaisia unia muttei pitkään aikaan. Hän oli saanut virren sanat, jotka olivat jääneet soimaan hänen korviinsa:
Ei siis alla kiusausten
Epäillä nyt tarvitse,
Eikä tiellä huokausten
Epätoivo vallitse,
Kun on täysi sovitus,
Sielun turva, pelastus.
Virsi 301:4
Sanoin heti hänelle että:
- Nyt sait vastauksen kun olet miettinyt näitä asioita ja epäillyt omaa uskoasi, oletko valmis? Nyt sinun ei tarvitse enää epäillä, olet saanut vastauksen. Ystäväni kertoi minulle että hänen
nuorin tyttärensä oli taas nähnyt Jeesuksen:
- Ette te usko, te vain nauratte!
- Ei, kyllä me uskomme, mitä Jeesuksella on asiaa?
- No en minä tiedä kun ei Hän pääse kertomaan kun te ette ole hetkeäkään hiljaa!
- Missä Jeesus on?
- Tuossa puussa Hän istuu valkoisessa kaavussaan, sandaalit jalassaan, rukous asennossa, aivan samankokoisena kuin tekin. Hän heiluttelee varpailtaan lumia pois.
Olin ihastuksissani tähän ystäväni kertomaan. Kuinka ihana pieni tytär hänellä onkaan ja ihanista ihanin ystävä, Jeesus. Uskon täysin että tämä tyttö aidosti kokee ja näkee Jeesuksen olenhan itsekin pienestä ollut Jeesuksen ystävä.
Seuraavana aamuna kun olin kotona ja heräilin oli ulkona kova myräkkä, lunta tuiskusi ja oli mieletön tuuli ja kylmä. Sitä kesti pari päivää. Laitoinkin heti ystävälleni viestin:
- Tässäkö se myrsky näkyni on?
Hän vastasi:
- Ajattelin aamulla samaa kun nenäni sain ulos.
Sitten minut pysäytettiin, sairastuin vatsatautiini ja jouduin keskussairaalaan viikoksi tiputukseen. Tulehdus arvoni oli korkealla ja tauti ärhäkkä. Se vei todella voimani. Ihmettelin:
- Herra, Entä ne minun kenkäni…?
Huomasin kuitenkin pian että kaikella on tarkoituksensa, ihmeelliset ovat herran tiet. Tämän oli tarkoitus tapahtua. Kun pääsin kotia laitoin ystävälleni ja veljelleni sähköpostia:
- Moi, eilen illalla tulin kotiin. On heikko olo. Lääkkeitä pitää taas popsia. Nukuin tänään puoli kymmeneen, sairaalassa ei saanut oikein nukuttua. Muutkin valitti samaa. Yököt juoksi valvomassa niin ahkerasti ja lisäämässä tippaa. Mutta tuli tunne että tälläkin oli tarkoitus. Maanantai iltana kun tulin osastolle, toisessa sängyssä nainen ihaili kukkiaan. Olivat jo alkaneet jo vähän nuukahtaa. Otti niistä kännykällä kuvia kun vielä kerkisi. Ne olivatkin kauniita, puna/valkoisia. Aamulla ne oli ihme ja
kumma todella terhakkaasti pystyssä! Nauroin että toin hyviä biokaasuja ja nyt ne terhakoituivat, meitä nauratti. Olin yöllä rukoillut meidän kaikkien puolesta joita huoneessa oli ja niin tein kaikkina iltoina ja öinä kun valvoin sairasvuoteellani. Mielestäni näin usein kirkkaita valon välähdyksiä huoneen seinissä ja katossa. Tunsin että koko tämän ajan oli huone enkeleitä täynnä. Ne kiertelivät sänkyjemme yläpuolella. Työkaverini kävi toisena päivänä katsomassa ja toi tullessaan joulukortin jonka oli aikonut antaa minulle työkeskuksen joululoma päättäjäisissä. Huomasin heti että kortti oli erikoinen, antaja sitä ei kyllä ymmärtänyt, mutta minulle se oli toinen merkki. Sen oli työtoverini käteen varmasti joku ohjannut, näkymätön. Yökkö, ihaili aina korttia yöllä. Siinä oli jotain erikoista, hymyilin että niin minustakin. Siinä kaksi ihmistä kulkivat ulkona keskenään. Taivas oli värjätty kauniin punaiseksi ja maa oli lumivalkoinen. Normaalisti tällaisissa olisi käytetty sinistä sävyä taivaassa mutta nyt se oli punainen, kaunis. Samat värit kuin kukissa, puna/valkoiset. se oli minulle merkki, minulla oli täällä tehtävä. Sitten sinne tuli eräänä päivänä vajaa nelikymppinen nainen joka oli pian uudelleen avioitumassa ja he halusivat yhteisen lapsen. Aloin rukoilemaan heidän puolestaan. Kerran meidän keskustelumme ajautui keskenmenoihin, kerroin että minullakin oli ollut niitä kolme kertaa. Sanoin että heillä oli täysi mahdollisuus onnistua, ei pidä luovuttaa. Nainen sanoi ettei tiennyt mistä johtui, mutta hänelle tuli aivan pakottava tarve kertoa tästä minulle. Kerroin hänelle omia kokemuksiani ja läheisilleni ja tutuille tapahtuneita asioita näissä merkeissä. Kerroin myös uskonkasteeni ja muita vaikuttavia tapahtumia hengentielläni. Nainen kuunteli innoissaan. Hän pyysi että rukoilisin heidänkin puolestaan ja niinhän minä teinkin. Olin ensin päättänyt etten alkaisi puhumaan uskonasioista sairaalassa vaan keskittyisin omaan paranemiseeni ja lepoon mutta toisin kävi. Hän kertoi yllättäen että jo vuosia sitten häneltä oli kysytty, ottaisiko hän Herran vastaan elämäänsä, muttei kokenut olevansa valmis vaikka
tavallaan uskoikin. Sanoin että tämä saattaa olla lähestymistä siihenkin asiaan, eikä nämä ole pelottavia asioita. Sanoin että se mikä tuntuu hyvältä on yleensä hyvää ja mikä tuottaa pelkoa on yleensä paha tie. Ennen kotia pääsyä hän sanoi minulle että tällä tapaamisella oli tarkoitus, hän koki sen todella vahvasti, minä myönsin hänelle saman, näin minäkin olin kokenut. Jumalan tiet ovat ihmeelliset. Mietin että ne minun punaiset kengät? Eikö minulla pitänyt alkaa helpompi vaihde? Mutta Jumala samalla pysäytti minut, ottamaan sitä rakkautta muilta, nyt oli minun vuoro saada sitä. Ehkä se oli keino pysäyttää läheiseni, etten ole kuitenkaan aivan yhden tekevä, että minutkin pitää ottaa huomioon. Oli ihanaa kuulla kuinka puolestani oli rukoiltu ja annettu rukous pyyntöjä, se on sitä rakkautta.
Tämä kaikki ennakoi sitä 2009 saamaani unta siellä uima-altaassa. Se ei ollut täysin vertauskuvallista, vaan todella lopulta tapahtui ja muutti uskon elämäni tosi vahvasti. Kiitos Jeesus Kristus!
Ef.1:13. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan,
pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti.