23.10.2011. Veljeni ilmoitti että heille tulee ero.
Veljeni oli yksin kotona, ikävissään, lukien raamattua, katsoen tv7 ohjelmia. Lähetimme toisillemme YouTube osoitteita, esim. Edelmanin: Soi kunniaksi Luojan, se on ihanista ihanin. Ylistimme ja kiitimme ja rukoilimme Herraa. Jos ei syksy olisi ollut niin pitkällä, olisimme ottaneet lomaa ja vieneet veljeni mökillemme rauhoittumaan.
Mutta syksy oli jo liian pitkällä ja yöt kylmiä. Jospa tämä tragedia opettaa meitä kaikkia läheisiäkin. Olemme huomanneet, vaikka välillä elämmekin niukasti, voi elämä silti olla henkisesti mitä onnellisinta aikaa. Ei sairaus, eikä työttömyys saa olla syy eroon, tuntuu että jos näin on, ei taustalla voi olla rakkauttakaan; kaikki se kestää… Ajattelin kuinka veljeni tuki vaimoaan silloin kun tämä sairastui, pysyi kuitenkin rinnalla ja antoi anteeksi silloin kun toinen petti. Olisi voinut olla toisinkin.
Vaimon vanhemmat ei koskaan antaneet tukeaan heille kun olisivat sitä suuresti tarvinneet, meidän vanhemmat antoivat heille kyllä tukensa, mutta vaimon vanhemmat tukevat kyllä nyt, kun on kyse erosta. He ovat esittäytyneet uskoviksi, mutta eikö heidän tukensa osu siinä tapauksessa väärinpäin, väärään aikaan?
Jumala ei siedä hylkäämistä. Joulukin oli tulossa pian, sanoinkin että mikä tilanne sitten on, ei tarvitse olla yksin, vaan veljeni saa tulla jouluksi meille. Veljeni kiitti ja lupasi tulla jos tilanne on sellainen vielä silloin. Sillä mehän emme anna periksi vielä, vaan rukoilemme avioliiton ja perheen puolesta, että se jälleen uudistuu, kuin heidän profetiansa pöytä. Veljeni valtaa välillä epäusko, mutten anna periksi. Työnnän sitä mukaa uutta kiilaa alle, ettei loppukin murtuisi. Kirjoittelemme monta kertaa
päivässä. Alan itsekin olla henkisesti väsynyt, mutta en anna periksi. Tiedän että veljelläni on suurempi tuska. Veljeni myönsi myös omat virheensä. Alkoholin ja tupakan käytön ja että olisi enemmän voinut olla lähellä, kuunnella, eikä aina vain itkeä omaa surkeuttaan. Hallelujaa! Niinhän se on, ei tämä tarina ole vielä ohi.
Heidän pöytänsä uudistetaan ja se saa puhtaan valkean pinnan. Saatana kyllä vahvasti yrittää tunkeutua väliin. Se näkyy selvästi epäuskon muodossa. Tunnistan sen. Pyysin Jeesukselta enkeleitä lähellemme, turvaamaan. Veljeni ilmoitti että oli soittanut Mirja Ojarekselle Tv7:ään ja puhunut näistä näyistä ja unista ja profetioista ja erosta. Että haluaisi mennä Tv7:ään todistamaan ja olla ehkä vertaistukena joillekin, jotka kokevat samaa.
Tänä päivänä perheiden tuska ja köyhyys kasvaa, tästä todisti esim. Varkaudessa tapahtunut surma työ, jossa perheen isä, surmasi perheensä ja itsensä. Se alkaa taas, se sama perheiden tuska, jota oli paljon 90 luvun laman aikana. Silloinkin tapahtui paljon perhe surmia. Ojares sanoi pöytä profetiankin loogiseksi.
Rukoilin että tämä veljeni perheen tilanne päättyisi pian,… itkin. Veljeni oli työtön ja kertoi ettei ole kohta rahaa edes ruokaan, ei ole mitä syödä. Tunsin tuskaa, tässä ei todellakaan ole mitään inhimillistä, niin kuin profetiassa sanottiin. Peittämättömin kasvoin ohjelmassa Tv7:llä, kun Johannan vieras, Trevor, sanoi:
- Joillakin on traumaattinen kokemus, ilmeisesti avioero, Jumala ei ole kuitenkaan unohtanut sinua, vaan korjaa sinun rikkinäisen sydämen.
Tunsin että sanoma oli veljelleni ja samoin tunsi veljenikin joka oli katsonut saman ohjelman. Kylmät väreet kulkivat käsivarsillani. Eräänä aamuna tuli taas veljeltäni uni:
- Ajoimme valkoisella autolla, joka ei ollut omamme, talvisella jäisellä tiellä, 130km/h. Tie oli sellainen, että pitkä suora joka kääntyy 90 astetta oikeaan ja tulee stop merkin taa, valtatien varteen, joka kulkee oikealle ja vasemmalle, eli T-risteys. Ajoin siis lujaa vauhtia ja aloin jarrutella mutkaan lähestyessämme,
ja töin tuskin sain autoni liu’ussa ohittamaan mutkan jälkeen linja-auton ja valtatieristeys lähenee… autoja tuli molemmilla kaistoilla ja pelkäsin että ajaudumme valtaväylän sekaan, aiheuttaen onnettomuuden… kuitenkin sain ohjattua liu’ussa autoni meistä oikealla samalla puolella valtaväylällä olevalle pysäkille.
Kehuin että hyvinhän mä osain kuitenkin… kunnes uni sai jatkoa. Muuten alkutilanne oli sama ja vauhtia oli 130km/h kun katsoin mittaria, mutta nyt en saanut vauhtia hiljenemään millään ja kauhukseni näin että kolari tulee. Sanoin vaimolleni että JARRUTA, koska huomasin etten ollut itse missään vaiheessa koskenut jarruun. Vaimo jarrutti, mutta mutka läheni ja mittari osoitti samaa ja törmäsimme LUMIPENKAN LÄPI JA AJAUDUIMME METSÄN PUITA KOHTI, PELTOA PITKIN. Käännyin penkillä mahalleni ja suojauduin ja odotin rysäystä… kaikki vaimeni ja mitään ei sattunut… olimme elossa.
T: veli**
Veljeni yritti vaimonsa käydessä kotona, puhua tälle ja kertoa profetioista ja unista ja näyistä, muttei tämä halunnut kuulla ja uskoa, kiivastui vain entistä enemmän. Ilmapiiri oli todella kylmää.
Joskus helpotti kun sai poikansa viettämään isä/poika aikaa. Toisen läsnäolo helpottaa. Oli hetki jolloin veli koki että tästä voisi selvitäkin, vaimo sanoi että miettii asioita, kerroin veljelleni että olin itsekin nähnyt äskettäin unen joka taas sopi hyvin ja vahvistaa veljeni autounta.
Uni oli aluksi sellaista sekavaa normaalia unta, sitten unen lopulla lähdin kävelemään jollekin tielle, joka oli niin luminen että sen ympärille muodostui melkein tunneli. Tiesin että sieltä oli tulossa joku auto. Pelastusauto tai jotain?
Ajattelin ettei me mahduta tielle yhtä aikaa, joten jäin nojaamaan lumiseinämää vasten. Huomasin että tiekin oli niin lumen peitossa, että pelkäsin pääseekö auto siitä läpi? Se oli suorastaan lumihanki. Sitten uni loppui.
Kun odotin sähköpostia veljeltäni, mitä heillä siellä tapahtuu, tuli mieleen että tässä minä nyt odotan, niin kuin siinä unessa sitä autoa… Tiesin että veljeni vaimo oli tällä hetkellä
veljeni luona ja siellä oli törmäysaltis tilanne. Rukoilin jatkuvaa Jumalan johdatusta, sillä veljeni ja hänen vaimonsa ovat eläneet uskossa, mutta nyt eksytys oli astunut pahasti heidän elämäänsä.
Katsoin tv:stä Pelastus armeijan Jumalan palveluksen. Se kosketti minua syvästi ja minulle selvästi annettiin sanomaksi tähän tilanteeseen, että pitää lukea Paavalin kirje Efesoalaisille. Minä itkin koko palveluksen ajan ja kun se päättyi, luin Raamatusta tuon kirjeen kokonaisuudessaan ääneen… ja itkin.
Laitoin veljelleni viestin että lukekaa tämä, mutta he eivät lukeneet, vaimo ei halunnut. Kylmyys oli kova, aivan kuin unissa. Odotin viestiä mitä tapahtuu, muttei kuulunut mitään. Olin suuresti huolissani. Yht’äkkiä ymmärsin että veljeni uni oli kaksipäiväinen.
Eilen, 29.10. heidän sanasotansa alkoi, 130km/h. Yö tuli väliin. Sitten uni jatkui, tänään 30.10. alkutilanne oli sama 130km/h… tiesin että tänään tulee törmäys. Olin nyt todella huolestunut, rukoilin ja odotin viestiä, mutta mitään ei kuulunut.
Mieheni tuli metsältä ja lähdimme katsomaan äitiäni lepokodille. Sanoin miehellenikin että tänään tulee törmäys. Kun palasimme kotiin, ei mennyt kuin hetki kun veljeni soitti:
- Tulkaa hakemaan minut teille, nyt oli kova yhteenotto. Juoksin puukon kanssa metsään, pelotellakseni vaimoani….
Se oli kuin viimeinen avunhuuto. Poliisit oli tullut paikalle ja mieheni puhui heille puhelimessa ja sai heidät vakuuttuneeksi että veljeni haku meille olisi nyt hyvä asia. Poliisit jättivät veljeni rautatie asemalle.
Penkkiin, johon hän istuutui odottamaan miestäni, sen viereisellä penkillä oli lehtinen, jossa saatana itse oli sarvineen ja punaisine pukuineen, hymyillen ilkikurisesti. Se iski kovasti uskovaa, yritti tallata lopullisesti. Mieheni tuli lopulta veljeni kanssa meille, me juttelimme avoimesti asioista, saunoimme ja kävimme sitten nukkumaan.
- TÖRMÄYS OLI TULLUT!
Seuraavat päivät kävimme valtavaa henkien taistelua. Keskustelimme kaikesta avoimesti, rukoilimme ja luimme Raamattua. Veljeni myönsi, että olin ollut valtava tuki hänelle ja
myönnän itsekin tunteneeni niin.
Olin henkisesti väsynyt, mutta en antanut missään vaiheessa periksi, vaikka veljeni epäusko välillä nosti päätään. Sanoin että; tässä taistelussa ei ole jos sanoja, tämä ei ole vielä päättynyt.
Ef.1:13. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan,
pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti.